Marja Lahelma

Esoteria-hanketaidehistorian dosentti, Helsingin yliopisto

Olen pohjoismaiseen taiteeseen ja erityisesti 1800-1900-lukujen vaihteen symbolismiin suuntautunut taidehistorian tutkija. Minua kiinnostavat tieteen, taiteen ja uskonnon yhtymäkohdat, minuuden ja identiteetin kysymykset sekä myyttien ja tarinoiden ideologiset ulottuvuudet. Kohdehenkilöinä tutkimuksissani ovat olleet mm. Pekka Halonen, Edvard Munch, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff ja August Strindberg. Väittelin Helsingin yliopistosta vuonna 2014 aiheenani minän ja taiteen dynamiikka pohjoismaisessa taiteessa 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa. Sittemmin olen työskennellyt post doc -tutkijana Helsingin yliopistossa sekä vuosina 2015-2017 vierailevana tutkijana Edinburghin yliopistossa ja sen yhteydessä toimivassa tutkimusinstituutissa (IASH).

Tutkimustyön ohella olen työskennellyt monipuolisesti museoalalla ja opetustehtävissä. Tutkimusartikkeleiden lisäksi kirjoitan mielelläni myös yleistajuisempia tekstejä, joita on julkaistu esimerkiksi näyttelyluetteloissa. Olen myös tuottanut kaksi elämäkertateosta Kansallisgallerian julkaisemaan Ateneumin taiteilijat -sarjaan. Hugo Simbergiä käsittelevä teos ilmestyi vuonna 2017, ja Akseli-Gallen-Kallelan elämäkerta tuli ulos syksyllä 2018.

Viimeaikaisessa tutkimuksessani olen perehtynyt symbolistisen taiteen teoriaan erityisesti vuosisadan vaihteen okkultismin ja muiden populaarien esoteeristen suuntausten näkökulmasta. Lisäksi olen kartoittanut myyttisen pohjoisuuden käsitteen ideologisia merkityksiä pohjoismaisessa taiteessa ja taidehistoriankirjoituksessa. Kuvataiteessa minua viehättää aineellisuuden ja aineettomuuden välinen jännite sekä luovan prosessin merkitys. Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluu elävän mallin piirustus, jossa pääsen pohtimaan näitä kysymyksiä myös käytännön tasolla.

Avainsanat: symbolismi, okkultismi, taide ja esoteerisuus, pohjoismainen taide, moderni taide, identiteetit, minuus, taiteilijuus, luovuus, taiteellinen prosessi, myytit, pohjoisuus, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Edvard Munch, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff, August Strindberg

Academia.edu: http://helsinki.academia.edu/MarjaLahelma
Tuhat: https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/mlahelma

Tärkeimmät julkaisut hankkeen teemoihin liittyen:

  • ”August Strindberg’s Art in Modernist and Occult Context” The Occult in Modernist Art, Literature, and Cinema. Tessel M. Bauduin &Henrik Johnsson (toim). London: Palgrave Macmillan, s. 67-92
  • ”The Symbolist aesthetic and the impact of occult and esoteric ideologies on modern art” Approaching Religion 2018 (1). Tiina Mahlamäki & Maarit Leskelä-Kärki (toim.) https://journal.fi/ar
  • ”Indeterminacy and Open-endedness in Symbolist Self-portraiture” The Symbolist Roots of Modern Art, Michelle Facos & Thor Mednick (toim.), Farnham: Ashgate, 2015, s. 59-70
  • Ideal and Disintegration: Dynamics of the Self and Art at the Fin-de-Siècle. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, 2014. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9729-4
  • ”Aika, ikuisuus ja olemassaolon mysteerit Beda Stjernschantzin teoksessa Pastoraali (Primavera, 1897)” Beda Stjernschantz – Ristikkoportin takana. Itha O’Neill (toim.) Helsinki: SKS, 2014, s. 136-158

Profile in English >>>

%d bloggaajaa tykkää tästä: