Uuden etsijät -hankkeen avaussymposium: Esoteerisuuden jäljillä
Kaksi vuotta sitten, keväällä 2016, Uuden etsijät -verkosto järjesti yhdessä Mieli ja toinen -hankkeen kanssa seminaaripäivän kummista kokemuksista ja toisten todellisuuksien tutkimisesta. Verkoston tutkijat esittelivät tutkimuksiaan, ja keskusteltiin eettisistä ja metodologisista kysymyksistä. Erityisen vilkas keskustelu nousi tutkijan paikantumisesta kun hän kohtaa kummia kokeneita ja toisiin todellisuuksiin kurkottavia ihmisiä.
Nyt, toukokuun lopussa 2018, samat tutkijat esittelivät jo pidemmälle edenneitä hankkeitaan, kun Koneen säätiön rahoituksen saamisen myötä oikeaksi hankkeeksi nostettu Uuden etsijät esittäytyi aiheesta kiinnostuneille tutkijoille ja opiskelijoille. Eettiset ja metodologiset sekä positioitumiseen liittyvät kysymykset olivat edelleen tärkeitä keskustelunaiheita.
Arjen ja lumon etnografiaa
Pääpuhujaksi oli saatu tuore uskontotieteen professori Terhi Utriainen. Hänen enkelietnografiaa esitellyt keynote-puheenvuoronsa sanoitti, nimesi ja käsitteellisti niitä monia kysymyksiä, joita niin hankkeen piirissä kuin esoteria- ja henkisyystutkimuksessa laajemminkin pohditaan.
Utriainen toi esiin esoterian ja kansanomaisen uskonnollisuuden yhtymäkohdat ja virikkeet. Tästä teemasta jatkoi myös paikalla ollut folkloristi Kaarina Koski omassa blogitekstissään. Kansanomainen uskonnollisuus on äärimmäisen sukupuolittunut ilmiö, jota tutkijoiden on ollut hankala rajata, määritellä tai ottaa vakavasti. Kun kansanomaisuus ja esoteerisuus yhdistetään, saadaan erittäin hankala, liiallinen, vaikeasti vakavastiotettava yhdistelmä. Erityisen hankalaa vakavastiottaminen on, jos syntyneeseen muodostelmaan liittyy kaupallisuutta tai (itse)hoitavaa terapiaa.
Terhi Utriainen otti esimerkkinsä nykypäivän henkisyydestä ja enkeliuskosta, mutta hankkeen tutkijat siirsivät pohdintansa omiin, historiallisiin aineistoihinsa ja löysivät vastaavuuksia. Kun ilmiöön, vaikkapa enkeliuskontoon tai uusiin uskonnollisiin liikkeisiin, kuten spiritualismiin, teosofiaan tai antroposofiaan, suhtaudutaan kriittisesti, ilmiön kritiikistä tulee usein yksilöiden kritiikkiä.
Etnografiseen menetelmään kuuluu olennaisena osana osallistuminen, osallistuva havainnointi, pyrkimys ymmärtää tutkittavien näkemyksiä ja kokemuksia, heittäytyminen tai kuvitteleminen, sille mahdollisuudelle avautuminen tai antautuminen, jossa omaksutaan tutkittavan maailmankuva. Utriainen puhuu subjunktiivisesta tiedosta: entä jos -tiedosta, mitä jos -tiedosta, mahdollisuudesta kuvitella toisenlaisia tietämisen tapoja.
Jotkut tutkijat ovat jo sisäpiiriläisiä tutkittavassa yhteisössään, jotkut saattavat löytää oman henkisen kotinsa tutkimusprosessin aikana, mutta suurin osa etnografeista jää ja jättäytyy tutkimansa yhteisön ulkopuolelle, sitä ulkoapäin katsellen, vieraana, ehkä hämmentyneenäkin.
Utriainen toi esiin kolme tasoa, joiden myötä tutkija asemoituu suhteessa tutkittaviinsa. Käytäntöjen tasolla tutkija voi toimia täsmälleen samoin kuin tutkittavat, tämähän on osallistuvan havainnoinnin perusperiaate. Fenomenologisella eli tässä tapauksessa kokemuksen tasolla tutkijalla voi olla samankaltaisia kokemuksia kuin tutkittavilla tai hän voi antaa itselleen mahdollisuuden samankaltaisiin kokemuksiin. Mutta kolmas, eksistentiaalinen tai maailmankatsomuksellinen taso on se, jossa tutkija ja tutkittava eroavat toisistaan, vaikka toki saattavat jakaa samankaltaisen historiallisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen taustan, joka yhdistää heitä. Nämä kolme tasoa tuntuivat heti, oman juuri päättyneen hankkeeni näkökulmasta luontevilta ja itse koetuilta.
Hollantilaistutkija Kim Knibbe on esittänyt uskonnontutkijalle ratkaisuksi metodologista ludismia, jossa heittäydytään tilanteeseen ikään kuin leikkinä, annetaan mahdollisuus toiselle todellisuudelle, toisenlaiselle tiedolle tai kummille kokemuksille eräänlaisena entä jos -ajatusleikkinä. Utriainen kertoi omasta kokemuksestaan, jossa kesken haastattelun haastateltava ryhtyi kanavoimaan enkeliä, tällöin haastattelu vaihtui enkelin haastatteluksi.
Uskontotieteilijänä näin erityisen tärkeänä Utriaisen pohdinnat uskonnollisuuden ja henkisyyden käsitteistä. Usein esoterian ja henkisyyden kentillä liikkuvat tutkittavat asemoituvat suhteessa uskonnollisuuteen sloganilla ”olen henkinen, en uskonnollinen” – Utriainen nimittää tätä performatiiviseksi erottautumisteoksi. Mutta vaikka tutkittavat eivät haluaisi puhua uskonnosta, on tutkijalla siihen oikeus ja velvollisuus, jos se mistä puhutaan tai mitä tehdään käsitteellistyy uskonnoksi. Myös henkisyyden eri muodot ja ilmentymät ovat uskontoa, sen eri muotoja ja tyylejä – siksi Utriainen puhuu enkeliuskonnosta eikä vaikkapa enkelihenkisyydestä, uushenkisyydestä tai kansanomaisesta henkisyydestä, vaikka näitäkin käsitteitä voi toki käyttää tarkentamaan sitä, minkälaisesta uskonnon muodosta on kyse.
Hetkittäinen ja tilannekohtainen esoteerisuus
Paneelikeskustelussa, johon osallistuivat Antti Harmainen, Julia von Boguslawski ja Nina Kokkinen ja jota veti Maarit Leskelä-Kärki, väitöskirjantekijät pohtivat yksilöiden ja yhteisöjen suhdetta, käyttämiään aineistoja, eliitin ja ”tavallisen” kansan suhdetta tai suhteen problemaattisuutta (vaivojen, sairauksien ja rahahuolten leimaamaa arkea elivät molemmat) sekä teksti- ja kuvalähteiden eroavaisuuksia (mahdollistaako kuvataide kuvittelun tekstiaineistoa paremmin).
Panelistit pohtivat Utriaisen alustuksessaan esittelemän ludismin ja historiantutkimuksen suhdetta: Minkälaisia mahdollisuuksia se avaisi menneisyyden kuvittelemiseen? Miten tosissaan tutkittavat, 1800–1900-lukujen taitteen esoteriasta kiinnostuneet lopultakin olivat? Ja jos he pitivät esimerkiksi seansseja leikkinä, mutta olivat kuitenkin hetkellisesti vakavissaan, onko sillä väliä? Hetkittäisyys ja tilannekohtaisuus ei tee asiasta vähemmän vakavaa.
Utriainen nosti esiin esoteriaa ja kansanomaista henkisyyttä yhdistävän teeman: uuden oppimisen ja mielikuvituksen arvostamisen. Tätä ajatusta panelistit jatkoivat eteenpäin. Niin etsijät kuin löytäneet eli seurojen jäsenet nostivat oppimisen merkityksen korkealle ja arvostettavaksi. Mutta oppiminen ja tutkiminen nähtiin ankarana ja vaativana työnä, ei missään nimessä leikkinä. Sitoutuminen esoteeriseen liikkeeseen merkitsi sitoutumista itsensä kehittämiseen, esimerkiksi päivittäiseen meditaatioon ja tekstien lukemiseen.
Tutkimusprojektien esittelyjä
Nopeiden esitysten avulla runsaslukuinen yleisö pääsi kuulemaan, minkälaisia tutkimusprojekteja Uuden etsijät -hankkeen tutkijat toteuttivat. Uskontotieteilijä Julia von Boguslawskin väitöskirjatutkimus tarkastelee kolmea viime vuosisadan alussa Suomeen tullutta liikettä: vapaa-ajattelua, teosofiaa ja antroposofiaa. Miten liikkeet tulivat Suomeen? Minkälaista liikkeiden toiminta oli? Keitä liikkeisiin kuului? Minkälaisia verkostoja liikkeiden jäsenet muodostivat?
Teosofinen seura oli antroposofiaa suurempi, sen sukupuolijakauma oli tasainen, mutta sosiaalisesti jakautunut. Pienempään antroposofiseen seuraan kuului selvästi enemmän naisia kuin miehiä ja jäsenistö oli koulutetumpaa. Kumpikin keräsi kannattajia suuremmista kaupungeista.
Kulttuurihistorian väitöskirjantekijä Pekka Pitkälä kertoi tutkimuskohteestaan Sigurd Wettenhovi-Aspasta, joka muistetaan gööttiläistä historiankirjoitusta muistuttavasta (pseudo)kielitieteestään, jonka mukaan suomen kieli olisi maailman kantakieli. Kieliteorioiden jalkoihin jää usein se tosiasia, että Wettenhovi-Aspa oli myös kuvataiteilija.
Jukka Vornanen kuvasi melko alkuvaiheissaan olevaa väitöskirjatutkimustaan, joka tarkastelee varhaista suomalaista tietoiseen valintaan perustuvaa kasvissyöntiä eli vegetarismia. Kasvissyöntiin on aina siirrytty monista eri syistä, mutta Vornanen keskittyi pohtimaan kasvissyöntiä esoteeristen liikkeiden kontekstissa.
Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen kertoi kirjaprojektistaan, joka käsittelee helsinkiläisiä spiritualisteja 1800-luvun lopulla, spiritualistit järjestivät seansseja ja antispiritualistit pyrkivät paljastamaan meedioiden temppuja. Erityisesti salaperäisen Madame d’Esperanzen elämä, ura ja toiminta meediona kiinnostaa Kaartista, ja hän on onnistunut löytämään aiheesta aivan uutta tietoa. Kuuntelijat jäivät malttamattomina odottamaan kirjan valmistumista.
Itse esittelin jo valmistunutta kirjaani Kersti Bergrothista, erityisesti pohtien kuvittelun merkitystä silloin kun tutkitaan henkilöä, joka on elänyt eri ajassa ja paikassa ja jonka maailmankatsomus poikkeaa omasta. Lisäksi kerroin aistien merkityksestä kenttämatkoillani: kun vierailin Bergrothille merkityksellisissä paikoissa pyrin tarkkailemaan ja kokemaan miljööt mahdollisimman moniaistisesti ja tarkasti. Sanoittamista tein ensin kenttäpäiväkirjoihin ja myös blogiteksteihin.
Jasmine Westerlund on kirjoittamassa elämäkertaa Olly Donnerista. Hänkin on tehnyt kenttämatkoja Ollyn tärkeisiin paikkoihin, mutta suurimmat löydöt hän on tehnyt arkistoissa. Koska suurin osa arkistoista löytyvistä kirjeistä on Ollylle kirjoitettuja, muodostavat ystävien ja sukulaisten kirjeet Ollyn ympärille kuin kerroksen, ääriviivat, joiden sisään hän itse jää. Metafora on uskomattoman kaunis.
Kaunista oli myös se tapa, jolla Jasmine kuvasi kokemuksiaan arkistoissa, miten hän, kirjallisuudentutkija, oli rakastunut kirjeisiin, haurastuvaan paperiin, salaperäisiin postimerkkeihin sekä ajan ja tunnetilojen myötä muuttuviin käsialoihin.
Nina Kokkinen puolestaan kuvasi selvänäköisyyttä taiteessa käsittelevää näyttelyä, jota hän on kuratoimassa Akseli Gallen-Kallelan museoon Tarvaspäähän vuoden 2019 kesällä. Kaikki merkitsimme toukokuun avajaispäivämäärän kalentereihimme.
Päivän lopussa musiikkitieteilijä Juha Torvinen alusti esoteerisuudesta musiikissa, esoteerisesta musiikista sekä säveltäjien ja esoterian suhteesta. Aihe on sellainen, josta harva meistä oli kuullut mitään, siksi esitys oli erittäin opettavainen ja herätti halun kuulla lisää.
Vaikka itse olen hankkeessa mukana ja tunnen kaikki päivän aikana esitellyt (musiikkiaiheista lukuunottamatta) tutkimukset ja tutkijat, oli päivä silti antoisa. Opin paljon uutta. Erityisesti käsitteitä, paikantumista ja reflektointia koskevat keskustelut inspiroivat ja herättävät keskustelemaan lisää, kirjoittamaan lisää ja pohtimaan eteenpäin ja tarkemmin.
Myös yleisön innostus oli käsinkosketeltavaa. Paikalla oli itsekin esoteriaa tutkivia tai siitä kiinnostuneita. Erityisen mukava oli nähdä salissa aiheesta innostuneita opiskelijoita, jotka toivottavasti jatkavat omissa opinnäytteissään esoterian teemojen tarkastelua. Turussa selvästikin tehdään Suomen kiinnostavinta ja aktiivisinta esoteriatutkimusta.
Yhteistyössä
Uuden Etsijät 