Tutkijaa tapaamassa. Heli Lehtisen ja Kalle Moilasen haastattelu Nina Kokkisen kanssa
Mikä esoteria?
Kuulimme alkukeväällä 2019 Turun Yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla sattumalta Uuden Etsijät -hankkeen tutkijasta, joka on tehnyt väitöskirjatutkimuksen esoteerisesta henkisyydestä Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Aihe herätti meissä monia kysymyksiä: ensiksi meidän täytyi ottaa selvää, mitä esoteria ylipäätään on. Toinen kysymys heräsi tutkimuksen kohteena olevan taiteilijajoukon miesvaltaisuudesta. Miksi naistutkija haluaa tutkia pelkästään miestaiteilijoita vielä 2010-luvulla? Eikö esoteerinen henkisyys näy mitenkään aikakauden naistaiteilijoiden teoksissa? Entä miten uskontotieteen ja taidehistorian yhdistäminen käy tutkimuksessa päinsä? Ja kuka tämän tutkimuksen tekijä, Nina Kokkinen, oikein on? Päätimme esittää kysymyksemme henkilölle, joka osaa vastata niihin parhaiten, uskontotieteilijä Nina Kokkiselle itselleen.
Kokkinen kuvaa itse itseään hybridiolennoksi, jonka kotipaikka on oikeasti tieteiden välissä. Hän on valmistunut aikoinaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta mediatiede pääaineenaan. Siellä taide- ja kulttuurihistorian opinnot vetivät häntä kuitenkin puoleensa niin, että hänestä tuli tutkija. Itseasiassa hän sanoo, ettei ole koskaan valmistunut uskontotieteilijäksi. Tehtyään jatko-opintoja uskontotieteeseen hän voi hyvällä syyllä sanoa itseään sekä uskontotieteilijäksi että taidehistorioitsijaksi. Tämä selittää Kokkisen mukaan myös tutkimuksen aiheen valintaa.
Marginaali-ilmiö?
Kokkisen mukaan jo hänen opiskelujensa alkuaikoina oli selvää, että hän halusi tutkia juuri 1800-luvun loppua. Tämän lisäksi häntä kiinnostivat mystiikka ja esoteria. Historia valikoitui tutkimuksen kontekstiksi hänen luettuaan sekä taide- että kulttuurihistoriaa. Kokkinen kertoo aluksi pohtineensa naistaiteilijoiden mukaan ottamista, sillä myös Ellen Thesleff, Beda Stjernschantz ja Meri Genetz olivat kiinnostuneita esoteriasta. Gallen-Kallela valikoitui tutkimuskohteeksi kuitenkin esoteerisuuteen viittaavien teostensa takia ensimmäisenä. Myös Simberg vaikutti aluksi helpolta tutkimuskohteelta hänen teoksissaan olevien enkeleiden ja pirujen takia. Lopulta mukaan päätyi Gallen-Kallelan ja Simbergin lisäksi Pekka Halonen. Tämä joukko valikoitui sen takia, että he ovat kaikki tehneet teoksia uskonnollisiin ympäristöihin. He myös käsittelevät Kokkisen mukaan hyvin eri tavalla esoteerisuutta teoksissaan.
Helpottaakseen edellä mainitujen taiteilijoiden mielenkiinnonkohteiden ja ajatusten hahmottamista Kokkinen kertoo käyttäneensä monenlaisia lähteitä. Hän nosti esiin erityisesti maalausten luonnokset, kirjeenvaihdon sekä taiteilijoiden kotikirjastoista löytyneet kirjat, jotka sisälsivät heidän itse tekemiään merkintöjä ja kommentteja. Lopulta Kokkinen kertoo olleensa tyytyväinen, että tutkimuskohteeksi määrittyivät juuri nämä kolme Suomen taiteen kultakauden merkkimiestä. Helposti sanotaan, että esoteerisuus on marginaalista. Nyt kun tutkimuskohteena olivat juuri nämä kaikkien tuntemat kolme miestaiteilijaa, ei ilmiötä Kokkisen mukaan voida enää leimata marginaaliseksi. Tuntemattomampien naistaiteilijoiden mukana olo ei Kokkisen mukaan ehkä olisi kiinnostanut samalla tavoin, ja tutkimus olisi voinut jäädä huomiotta. Kokkisen sanoin: “nyt on kiva alkaa tehdä jotain näistä naisista, sillä nyt ymmärretään, ettei heitä enää voi siirtää marginaaliin”.
Mitä olivat totuudenetsijät?
1800-luvun loppupuolella alettiin puhua etsimisestä ja totuudenetsijöistä, ja sellaisiksi Gallen-Kallelaa, Simbergiä ja Halostakin aikalaistermein kutsuttiin. Teoreettiselta kannalta totuudenetsijä on Kokkisen mukaan yksilö, joka ei sitoudu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön: hänestä ei siis tule kristitty, juutalainen tai teosofi. Sen sijaan totuudenetsijä yrittää hakea omia vastauksiaan elämän suuriin kysymyksiin erilaisista uskonnollisista, tieteellisistä ja taiteellisista lähteistä. Modernilla ajalla esimerkiksi kristinuskon ja esoterian suhde on Kokkisen mukaan mielletty usein vastakkaiseksi, vaikka teosofit ajattelevat tiedon olevan kaikissa uskonnoissa – myös kristinuskossa. Tutkimuksen kohteena olevat kolme taiteilijaa tekivätkin kukin taidetta kristillisiin ympäristöihin: Halonen alttaritauluja kirkkoihin, Simberg maalauksia Tampereen tuomiokirkkoon, kun taas Gallen-Kallela koristeli Juseliuksen mausoleumin maalauksillaan.
Aikalaisreaktiot näihin kristillisiin ympäristöihin tehtyihin teoksiin olivat Kokkisen mukaan vaihtelevia. Halonen esimerkiksi joutui jatkuvasti neuvottelemaan alttaritauluistaan, joissa eivät toistuneet perinteiset teemat. Hän ei muun muassa olisi halunnut kuvata ristiinnaulittua, sillä hänen mielestään väkivalta ei kuulunut kristinuskoon. Kokkinen kertoo Simbergin sen sijaan saaneen vapaat kädet Tampereen tuomiokirkon maalaamiseen, mutta lopulliset tuotokset aiheuttivat aikoinaan suuren kohun. Ihmiset järkyttyivät katossa sijaitsevasta käärmeestä ja hämmentyivät alastomien poikien kuvista kirkossa. Gallen-Kallelan maalaukset tilasi sen sijaan yksityinen liikemies, joten hän ei joutunut samantapaisen kontrollin alaiseksi.
Näkyykö esoteria taiteilijoiden teoksissa?
Kokkinen kertoo tutkimuksensa tuovan esille, että esoterian havaitseminen aikakauden taiteilijoiden teoksissa ei välttämättä ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Yleisö haluaisi ajatella sen näkyvän teoksissa jollain konkreettisella tavalla, vaikka todellisuudessa nàin ei aina ole. Halonen esimerkiksi ajatteli hyvän elämän olevan yksinkertaista, hieman talonpoikaistakin, ja yhdisteli teosofiaa, herännäisyyttä, spiritualismia ja tolstoilaisuutta totuudenetsijöille tyypilliseen tapaan käsitykseensä siitä, millaista on hyvä elämä. Tämä näkyy hänen alttaritauluissaan siten, että Jeesuksen kuvataan usein olevan tavallisen suomalaisen rahvaan parissa. Halonen siis siirsi Jeesuksen yksinkertaisen suomalaisen talonpojan elämään. Gallen-Kallela sen sijaan pyrki ymmärtämään jatkuvasti, millainen maailmankaikkeus oli. Hän hahmotti itsensä tieteilijäksi, joka haki totuuksia muun muassa tähtitieteestä, luonnontieteistä ja geologiasta. Gallen-Kallela teki itsenäisesti myös psyykkisiä kokeita: hän kokeili esimerkiksi, miten hypnoosi toimii. Hänkin siis haki totuudenetsijöille tyypilliseen tapaan totuuksia monista lähteistä. Hänen teoksissaan se näkyy niissä kuvattuina erilaisina virtauksina, joista keskusteltiinkin vuosisadanvaihteessa yleisesti. Näissä keskusteluissa puhuttiin astraali- tai eetteritasoista, joilla esimerkiksi tunteet ja ajatukset kulkivat. Selvänäköisen ihmisen uskottiin aistivan näitä virtauksia ja täten pystyvän lukemaan toisten ajatuksia. August Strindberg esimerkiksi uskoi, että maagikot hyökkäsivät virtausten avulla häntä vastaan pitkien matkojen päästä. “Skenaario oli sinä aikana mahdollinen siinä mielessä, että oltiin juuri löydetty erilaiset sähköiset virtaukset, kuten röntgensäteet ja radioaallot. Virtaukset yhdistettiin sitten näiden taiteilijoiden parissa muihinkin näkymättömiin asioihin”. Tänä päivänä se kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuona aikana ihmisille paljastui uusi maailma näkymättömine virtauksineen. Se yhdistettiin teosofien astraalitasoon, jolla liikkuivat tunteet, joita pystyi heidän mukaansa sekä lukemaan että ohjailemaan.
Oliko esoteria yleistä Suomessa?
Kokkinen pohtii, että 1900-luvun alun Suomessa kristinusko ja kirkon valta olivat kriisissä, eikä sokea usko ollut enää muodissa. Tieteellinen vallankumous pakotti ihmiset sovittamaan yhteen tiedettä ja uskontoa, eikä kumpikaan tuntunut heistä oikealta. Tämä sai ihmiset etsimään jotain henkisempää ja omakohtaisempaa, tieteen ja uskonnon yhdistelmää. Erilaiset esoteeriset liikkeet ja ajatustavat olivat Kokkisen mukaan tuon ajan Suomessa hyvinkin yleisiä lukevan sivistyneistön parissa. Lehdet kirjoittivat laajalti muun muassa teosofiasta, vapaamuurariudesta ja spiritualismista. Tämän lisäksi taiteilijat kävivät myös paljon esimerkiksi Pariisissa, 1800-luvun okkultistien mekassa, hakemassa vaikutteita. Kokkinen kertoo, että totuudenetsijät eivät seuranneet ketään yhtä “suurta ajattelijaa”. Päinvastoin, he saattoivat suhtautua kriittisesti kirjoittajiin, mutta lukea heidän teoksiaan siitä huolimatta. Totuudenetsijöiden kirjahyllyistä löytyi esimerkiksi A. P. Sinnetin, Camille Flammarionin, H. P. Blavatskyn ja Emanuel Swedenborgin teoksia. He siis lukivat monenlaisia tekstejä ja tekivät niiden perusteella omia tulkintojaan. Tärkeää heille oli kuitenkin se, että mitään dogmaa ei seurattu. Kysyimme Kokkiselta myös esoterian ja tieteen suhteesta tänä aikana, eikä se hänen mukaansa ollut tuohon aikaan samankaltainen kuin nykyisin. Monet tieteentekijät olivat kiinnostuneita esoteriasta, ja esimerkiksi spiritualististen istuntojen ilmiöiden selittämiseen saatiin monenlaisia teorioita eri tieteilijöiltä. Totuudenetsijät tulkitsivat näitä teorioita omilla tavoillaan.
Miksi tutkimusaihe on merkittävä?
Halusimme myös tietää, miksi Kokkinen itse pitää tätä tutkimusaihetta tärkeänä. Hän totesi, että hänen tutkimuksensa pohjalta joudumme tunnustamaan, että nämä ikonisina hahmoina pidetyt suurmiehet ovat olleet kiinnostuneita esimerkiksi teosofiasta ja spiritualismista. Tällöin ei välttämättä voida tukeutua ajatukseen, jonka mukaan suomalaisuus on tietyin raamein määriteltävissä oleva asia. Pitää myöntää, että Suomeen on mahtunut ennenkin paljon valtavirrasta poikkeavaa, ja on pakko mahtua tänäkin päivänä.
Mitä seuraavaksi?
Tällä hetkellä Kokkinen työskentelee näyttelyiden parissa: Espooseen Gallen-Kallelan museoon tulee hänen kuratoimansa näyttely keväällä 2019 ja syksyllä 2019 Vaasaan Tikanojalle. Myös vuodelle 2020 on tulossa esoteria-aiheinen näyttely, mutta siitä tulee aivan toisentyyppinen kuin tämänvuotisista näyttelyistä. Hänellä on myös tekeillä Uuden Etsijöiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa tietokirja esoteerisuudesta Suomessa. Uuden Etsijöiden kanssa Kokkinen tekee myös kirjaa, jossa he avaavat enemmän 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun toimijoita heidän näkökulmastaan. Kirjassa he pyrkivät antamaan “suuremman kuvan” ja esittämään olemassa olevat verkostot kulttuurivaikuttajien välillä. Taiteilijat ja kirjailijat olivat osa verkostoja, mutta mukana oli myös poliitikkoja. Tekijät avaavat teoksessaan heidän ajatusmaailmaansa ja näyttävät, että se on osa Suomen historiaa, eikä sitä voida enää marginalisoida.
Yhteistyössä
Uuden Etsijät 