Naiset teosofian kentillä: Kyllikki Ignatius, modernin esoterian tuntematon nainen Suomessa
Useilla moderneilla esoteerisilla liikkeillä on yhteyksiä 1800-luvun jälkipuoliskon järjestöihin, joskin esoterian historiaa on toisinaan hankala selvittää ilmiön salaperäisestä luonteesta johtuen. Modernin ajan esoteerisessa perinteessä toistuu usein pyrkimys löytää eri uskontojen taustalla oleva yhteinen totuus. Osa esoteerisista järjestelmistä rajoittuukin puhtaasti salaisen tiedon etsimiseen ja tekstien esoteeriseen tulkintaan. Esoteerisissa piireissä on 1800- ja 1900-luvulla ollut mukana monta vahvaa naishahmoa, jotka ovat eri järjestöjen kautta saaneet paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Tuohon aikaan naisten oikeudet ja mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa olivat paljon suppeammat kuin nykyään, joten järjestöaktiivisuus saattoi olla loistava mahdollisuus muuttaa myös omaa elämää monin tavoin rikkaammaksi. Suomessa eräs merkittävimmistä naishahmoista teosofian ja yhteisvapaamuurariuden piireissä oli 1900-luvun alussa Kyllikki Ignatius (1877–1951, o.s. Aspelin). Moni osaa yhdistää Pekka Ervastin nimen teosofisiin piireihin Suomessa, mutta useissa hänen hankkeissaan mukana ollut Kyllikki Ignatius on jäänyt nimenä vieraaksi. Kuka siis on tämä modernin esoterian tuntematon nainen?
Kyllikin suku oli pohjanmaalta, mutta hän oli kasvanut Helsingissä, matkustellut jonkun verran Euroopassa ja opiskellut nuorena myös Sveitsissä, jossa hän oli oppinut ranskaa. Hän oli varhaisimpia naisylioppilaitamme valmistuessaan vuonna 1895 Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Solmittuaan avioliiton apteekkari Väinö Ignatiuksen kanssa, Kyllikin elämä muuttui suuresti heidän muutettuaan Iisalmeen. Vaikka Iisalmi oli itäisen Suomen mahtavimpia suurpitäjiä, kulttuurielämä oli tuohon aikaan syvällä maaseudulle hyvin erilaista, kun mihin vasta 26-vuotias Kyllikki oli tottunut pääkaupungissa. He olivat edelleen avioparina vilkkaasti yhteydessä taidepiireihin ja monet ajan tunnetuimmista taiteilijoista asuivat Ignatiusten apteekkikartanossa vieraillessaan Iisalmella.
Kyllikki Ignatius innostui pian Iisalmelle muutettuaan teosofiasta, ja kertoo vuodelta 1905 säilyneissä kirjeissään tilaavansa ruotsinkielistä teosofista aikakauslehteä sekä Teosofisen seuran Suomen jaoston johtohahmon Pekka Ervastin (1875–1934) Omatunto-lehteä. Samana vuonna Kyllikki ilmeisesti osallistui myös teosofien kokoukseen, jossa hän tutustui Ervastiin. Hän liittyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa 1907 perustettuun Suomen Teosofiseen Seuraan, jonka Suomen osaston ylisihteerinä Pekka Ervast tuolloin toimi. Vuonna 1923 Kyllikki erosi miehestään ja muutti takaisin Helsinkiin, jossa hän hyödynsi laajaa kielitaitoaan ja elätti itsensä toimimalla kielenkääntäjänä. Helsinkiin palattuaan hän oli vapaampi käyttämään aikaansa järjestötoimintaan ja hänestä tuli hyvin aktiivinen hahmo Ervastin monissa hankkeissa.
Teosofinen Seura ja Yhteisvapaamuurarius avasivat ovensa molemmille sukupuolille
Ladattu sivulta: https://de.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Steiner
Vuonna 1875 Yhdysvalloissa perustettu Teosofinen Seura oli alusta asti avoin molemmille sukupuolille. Sen tunnetuin perustajajäsen Helena Petrovna Blavatsky (1831–1891) tunnetaan myös nimillä Madame Blavatsky ja H.P.B. Hän oli syntynyt Venäjällä aatelissukuun, mutta lähti maasta jo kahdeksantoistavuotiaana matkustelemaan ympäri maailmaa. 1890-luvulla englantilainen sosialistivaikuttaja, journalisti ja naisoikeusaktivisti Annie Besant (1847–1933) liittyi Teosofiseen Seuraan ja omistautui niin syvästi liikkeen toiminnalle, että hänestä tuli vuonna 1907 Kansainvälisen Teosofisen Seuran puheenjohtaja. Sekä Annie Besant että Saksan teosofien johtaja tohtori Rudolf Steiner (1861–1925) vierailivat 1900-luvun alussa teosofisen liikkeen edustajina puhumassa myös Suomessa. Vuonna 1910 Besant perusti Idän Tähti -järjestön yhdessä Charles Webster Leadbeaterin (1854–1934) kanssa. Ajan myötä Annie Besantin johtaman Teosofisen liikkeen ja sen eri maiden osastojen välille alkoi kuitenkin syntyä erimielisyyksiä. Ratkaiseviksi ideologisiksi kiistakysymyksiksi nousivat muun muassa Krishnamurtin mahdollinen maailmanopettajuus sekä liikkeen suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan. Rudolf Steiner erosi teosofisesta maailmanliikkeestä ja perusti seuraajineen oman antroposofiansa vuonna 1913. Hieman myöhemmin myös Ervast kannattajineen irtautui Teosofisesta Seurasta ja perusti vuonna 1920 Suomeen edelleen toimivan Ruusu-Risti -järjestön, jonka johtohenkilöihin Kyllikki Ignatiuskin myöhemmin kuului.
Kyllikki Ignatius oli vahvasti mukana yhteisvapaamuurariuden Suomeen saapumisessa. Suuri osa tuon ajan teosofisista julkaisuista ja muista kielistä käännetyistä teoksista on anonyymejä, joten varmuudella ei voi sanoa, missä vaiheessa Kyllikki alkoi toimia aktiivisesti liikkeen piirissä. Ervastin lehtiä Omatunto ja Tietäjä hän oli avustanut ainakin vuodesta 1905 alkaen. Kyllikki Ignatiuksen tiedetään kääntäneen satoja sivuja teosofista kirjallisuutta englannista, saksasta ja ranskasta, ja hän olikin luultavimmin aikansa tuotteliain teosofisen kirjallisuuden suomentaja. Nimimerkin K.I. perusteella voidaan melko perustellusti olettaa, että juuri hän kirjoitti Tietäjä-aikakauslehteen nro 12 (01.12.1919) artikkelin Vapaamuurari- ja Yhteis-Vapaamuurariliikkeestä, jossa hän käsittelee liikkeiden edustamia ajatuksia ja vapaamuurariuden historiaa erityisesti Annie Besantin kirjoitusten avulla. Tässä artikkelissa hän lainaa Besantia muun muassa seuraavasti:
Yhteis-Vapaamuurariliike on erottautunut vanhasta miehellisestä Vapaamuurariliikkeestä tuodakseen naiset tähän vanhaan -veljeskuntaan samoilla ehdoilla kuin miehet. Koko veljeskunta tulee sen kautta takaisin siihen asemaan, josta se lankesi, kun se katkaisi siteensä vanhojen mysterioiden kanssa sulkemalla naiset pois piiristään ja tuomalla sukupuolierotuksen temppelin puhtaaseen pyhäkköön. Tämän kautta jakautui valo kahteen erilaiseen väriin, eikä pyrkijä enää löytänyt kirkasta, yhtenäistä valoa. Kun voima ja kauneus erotettiin toisistaan, ei suuren tehtävän täydellistyminen enää ollut mahdollinen…
Kuva Matti Klingen kirjasta Iisalmen Ruhtinaskunta, sivu 557.
Kyllikki Ignatius perustelee näiden lainausten avulla sitä, kuinka naisilla olisi yhtäläinen oikeus ja molempia sukupuolia hyödyttävä tarve päästä mukaan vapaamuurarien joukkoon. Hän myös julkaisi omalla nimellään vuonna 1920 kirjasen Mitä on vapaamuurarius.
Ranskalainen Marie Deraismes (1828–1894) oli tiettävästi ensimmäinen nainen, joka otettiin jäseneksi vapaamuurariloosiin vuonna 1882 Ranskassa. Vuonna 1893 hän oli perustanut yhdessä ranskalaisen senaattori Georges Martinin (1844–1916) kanssa Pariisissa ensimmäisen yhteisvapaamuurari-loosin, johon sekä miehet että naiset olivat tervetulleita. Tästä loosista kehittyi myöhemmin yhä edelleen toiminnassa oleva Kansainvälinen yhteisvapaamuurarijärjestö Le Droit Humain. Deraismes oli naisjournalisti, joka kampanjoi aktiivisesti naisten tasa-arvon ja lasten oikeuksien puolesta sekä pyrki myös parantamaan koulutusolosuhteita ja vastusti uskonnollista suvaitsemattomuutta. Kyllikki Ignatius toimi Le Droit Humain -järjestön Suomen aluemestarina ja hänet valittiin myös jäseneksi järjestön kansainväliseen Korkeaan neuvostoon. Sekä Ignatius että Ervast myös vihittiin Pariisissa muurariuden korkeimpaan 33. asteeseen.
Kalevalasta tuli tärkeä itsenäistyvän Suomen identiteetille
1900-luvun alussa länsimaisessa kulttuuripiirissä suureen suosioon noussut Teosofinen seura kuten yhteisvapaamuurariuskin olivat vahvasti aikansa ilmiöitä, joiden avulla henkinen eliitti etsi omaa paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Samaan aikaan naisen asema yhteiskunnassa parani ympäri maailmaa ja ensimmäisenä maana Euroopassa naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906. Erityisesti Ensimmäinen maailmansota ja sen yhteyteen liittyneet vallankumoukset Venäjällä, sekä vanhojen keisarihuoneiden kaatumiset eri puolilla Eurooppaa, aikaansaivat valtavia muutoksia säätyläisten ja muiden yhteiskunnan valtaapitävien elämässä. Samaan aikaan Suomessa fennomaanieliitti pyrki erottautumaan koko ajan voimakkaammin Venäjästä ja haki vaikutteita kulttuurielämään Euroopasta. Heti Suomen itsenäistymisen yhteydessä 1917 perustettu Kalevalaseura kokosi hetkeksi yhteen suomenkielistä taiteellista ja tieteellistä eliittiä, joka pyrki muodostamaan nuorelle itsenäiselle valtiolle omaa kulttuurista identiteettiä. Toisaalta Suomessa oli jo 1900-luvun alussa ollut nähtävissä kansallisromanttista kalevalaisuuden ihailua, jossa Sibeliuksen, Gallen-Kallelan ja koko jugend-ajan symbolismi todisti suomalaista renessanssia, joka näkyi kymmenien vuosien ajan muun muassa kalevalaisten nimien, kuten Kyllikki ja Väinö, suosiossa.
Kuva Matti Klingen kirjasta Iisalmen Ruhtinaskunta, sivu 538
1910-luvulla Kyllikki Ignatius oli mukana myös Teosofisen seuran vuosikokouksessa 1914 syntyneen Kalevalan okkultistiseen tulkintaan liittyvän Marjatta-aatteen jäsenistössä. Tämä ”Marjatan rengas” oli ennen kaikkea naisten toimiala, mutta Ervast kirjoitti Tietäjä-lehdessä, että sen jäseniä olivat ne elävät ja kuolleet suomalaiset, jotka tekevät työtä Suomen kansan puolesta, Suomen tulevaisuuden hyväksi. Suurmiehistä ainakin Lönnrot, Runeberg, Snellman ja Topelius yhdistettiin Marjatan renkaaseen, jonka päämääränä oli ”uusi, puhdas, henkinen suomalainen kulttuuri”. Ervastin suunnitelmissa oli järjestää Marjatan renkaan jäseniksi ilmoittautuneet seitsemän hengen työrenkaiksi eri toimialojen mukaan. Kyllikki Ignatiuksen oli tarkoitus olla mukana musiikin alalla toimivassa renkaassa, ja tiedottaa Ervastia tämän ”kannel-renkaan” mietiskelyaiheista ja käytännöllisistä asioista. Myöhemmin Marjatta-aate nousi uudestaan esiin Ruusu-Risti -liikkeen yhteydessä 1920-luvulla. Vielä 1940-luvun alussa Kyllikki Ignatius oli perustamassa ”Kalevalan pojat”-nimistä mestariluokan vapaamuurarien loosia, jonka tarkoitus oli säilyttää vapaamuuraritraditio siinä tapauksessa, jos joko Saksa tai Neuvostoliitto saisi määräysvallan Suomessa, sillä yleisesti oli tiedossa kansallissosialistien ja kommunismin vihamielinen suhtautuminen vapaamuurariuteen.
Kyllikki Ignatius, 1920-luvulla avioeron ottanut neljän lapsen äiti, on aikanaan ollut jo pelkästään sukupuolensa takia poikkeuksellinen voimahahmo teosofian ja yhteisvapaamuurariuden piirissä Suomessa. Ignatius pyrki käännöstyössään ja kirjoituksissaan jakamaan eri järjestöjen ajatusmaailmaa eteenpäin, mutta silti hänen nimeään ei juurikaan tunneta. Hänen ajatuksiaan ja elämäänsä on tutkittu harmillisen vähän, vaikka kiinnostavaksi hänet tekee juuri se, kuinka rohkeasti ja varmana asiastaan hän on toiminut niin monessa mukana. Toistaiseksi laajimman ja oikeastaan ainoan tutkimuksen Kyllikki Ignatiuksesta on tehnyt historiantutkija ja professori Matti Klinge, joka sivuaa myös Kyllikin elämää teoksessaan Iisalmen ruhtinaskunta. Modernin projekti sukuverkostojen periferiassa (SKS, 2006). Niinpä myös tässä blogissa nyt esiteltävän lyhyen henkilökuvauksen tiedot ovat peräisin pääosin juuri Klingen kirjasta. Erityisesti teosofisen seuran ja muiden esoteeristen liikkeiden tutkimuksen yhteydessä olisi tulevaisuudessa toivottavaa ottaa Ignatiuksen rooli esiin, sillä hänen elämänsä herättää monia kiinnostavia kysymyksiä. Onko suurin häntä eteenpäin vienyt voima ollut juuri palava kiinnostus uuden tiedon etsimiseen ja jonkinlaiseen olemassaolon ymmärtämiseen, vahvasti teosofiaan liittyvä usko kohtaloon ja jälleensyntymisoppiin? Vai veikö juuri ajatus maailmanlaajuisesta veljeydestä ja solidaarisuudesta Ignatiusta eteenpäin Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen kansalaissodan kauhujen jälkeen? Näihin kysymyksiin emme välttämättä saa koskaan varmaa vastausta, mutta hänen nimensä on syytä liittää mielessämme niiden merkittävien suomalaisten naisten joukkoon, jotka ovat muokanneet kulttuuriamme sellaiseksi, kun se tänään on.
Tekstin on kirjoittanut opiskelija Tiina Tiilikainen, ja artikkeli on laadittu osana Turun Yliopiston Kulttuurihistorian Kirjoittaminen -kurssia keväällä 2019.
Lähteet:
Klinge, Matti: Iisalmen ruhtinaskunta. Modernin projekti sukuverkostojen periferiassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1087. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2000. (ISBN 951-746-841-5)
Ahtokari, Reijo, Ekman, Eero ja Marvia, Einari: Näkymättömän temppelin rakentajat. Suomalaisen vapaamuurariuden historia. Kustannusyhtiö Otava. Finnreklama Oy, Sulkava 1994. (ISBN 951-1-13459-0)
Tietäjän aarteisto I-III. Aakkosellinen hakemisto – lukemisto Pekka Ervastin kirjoituksista Omatunto-, Tietäjä- ja Ruusu-Risti -aikakauskirjoissa. 1905-1934. Kirjapaino Polytypos, Turku 1956. Digitoitu näköispainos 2006. Haettu 14.4.2019.
Click to access Tietajan_Aarteisto_III.pdf
Ignatius, Kyllikki: Vapaamuurari- ja Yhteis-Vapaamuurariliikkeestä. Tietäjä -lehti, 01.12.1919 no 12, sivu 30-33 (317-319). Haettu 14.4.2019 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/838646?page=30
Myyryläinen, Arvi: Artikkeli Vapaamuurariuden historiasta. Le Droit Humain Suomen Liiton verkkosivusto. Haettu 14.4.2019 http://droithumain.fi/historyarticle.php
Yhteistyössä
Uuden Etsijät 