Kansainvälinen konferenssi esoteriasta ja mystiikasta

IMG_2635
Konferenssin kuva-aiheena on taiteilija Terttu Schroderus-Gustafssonin maalaus ”Voimapiiri” (2015)

Uuden etsijät -hankkeen ja Donner-instituutin yhteistyössä järjestämä kansainvälinen konferenssi

Approaching Esotericism and Mysticism: Cultural Influences

on Turussa kesäkuun alussa 5.-7.6. Konferenssin laajaan ohjelmaan voit perehtyä täällä.

Rekisteröityminen konferenssiin on päättynyt, mutta kaikki sessiot ja key note -luennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista. Lämpimästi tervetuloa!

Aineistojen jäljillä Goetheanumissa

Olen viettänyt viime päivät Yleisen Antroposofisen Seuran arkistossa Sveitsin Dornachissa. Tulin tänne Suomen antroposofisten seurojen historiaa valaisevien aineistojen perässä, koska väitöskirjani tutkimuskohde on Suomen Teosofisen Seuran ja Suomen Antroposofisten Seurojen alkuvaiheet 1900-20-luvuilla. Antroposofinen liike vaikutti siihen aikaan laajalti ympäri Eurooppaa ja suomalaiset antroposofit pitivät yhteyttä täällä sijaitsevaan antroposofian keskukseen.

Kun Rudolf Steiner (1861-1925) perusti Antroposofisen Seuran Saksassa vuonna 1913, siihen liittyi heti myös satakunta suomalaista. Monet heistä olivat tutustuneet hänen ajatteluunsa teosofisten piirien tai lukemiston kautta ja ehkä myös kuulleet hänen esitelmöivän Helsingissä vuosina 1912 tai 1913. Koska Suomessa ei vielä ollut järjestäytynyttä antroposofista toimintaa, ne, joilla oli siihen mahdollisuus, matkustivat kuuntelemaan Steinerin esitelmiä ulkomaille, mm. Berliiniin, Münchenin, Wieniin ja Tukholmaan.

Vuonna 1913 Sveitsin Dornachiin ryhdyttiin myös rakentamaan Antroposofisen Seuran keskusta Goetheanumia. Ensimmäinen puusta rakennettu Goetheanum paloi uuden vuoden yönä 1922/23, jonka jälkeen paikalla tänään oleva rakennus rakennettiin sen tilalle. Uuden Goetheanumin materiaalivalinta betoni viestii Steinerin halusta pystyttää antroposofialle pysyvä maamerkki. Rakennuksen kustannukset katettiin lahjoituksilla, joihin myös suomalaiset antroposofit osallistuivat.

20190515_092324
1920-luvulla monet suomalaiset vieralijat majoittuivat tähän Grosheintzin perheen taloon. Nykyään Haus Duldeckissa toimii Rudolf Steiner Archiv.

Vuonna 1923 Steiner uudelleenorganisoi seuran Yleiseksi Antroposofiseksi Seuraksi, joka siitä lähtien on toiminut kattojärjestönä muiden maiden paikallisille seuroille. Vuonna 1923 perustettiin myös Antroposofiska Sällskapet i Finland – Suomen Antroposofinen Seura, joka tosin pian jakaantui useammaksi seuraksi. Vaikka useimmat suomalaiset liittyivät johonkin näistä, oli yhteys Sveitsissä sijaitsevaan keskukseen edelleen tärkeä. Suomen antroposofisten seurojen puheenjohtajat Uno Donner, Johannes Leino, Edvard Selander ja Wally Homén pitivät jatkuvasti yhteyttä sinne, mm. saadakseen Suomeen vierailevia antroposofian opettajia. Lisäksi monet jäsenet matkustivat Goetheanumiin hakemaan vaikutteita ja seurustelemaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Keskuksen kautta antroposofiset aatteet henkisistä harjoituksista, eurytmiasta (ja muusta taiteesta), steinerpedagogiikasta, biodynaamisesta maataloudesta ja antroposofisesta lääketieteestä levisivät laajalti ja johtivat monenlaisiin paikallisiin sovelluksiin. Minä olen täällä jäljittämässä näitä suomalaisten antroposofien kansainvälisiä yhteyksiä.

20190509_173511
Goetheanumin kupeessa sijaitsevassa muistolehdossa on paitsi Steinerin, myös mm. Suomen Antroposofisen Seuran perustajan Uno Donnerin ja hänen vaimonsa kirjailija Olly Donnerin (synt. Sinebrychoff) viimeinen leposija.

Antroposofian historian tutkijalle tällä riittää tutkittavaa. Goetheanumissa sijaitsee seuran arkisto Goetheanum Dokumentation, jossa säilytetään mm. paikallisten seurojen kirjeenvaihtoa Yleisen Antroposofisen Seuran kanssa. Viereisessä Haus Duldeckissä sijaitsee Rudolf Steiner Archiv, jossa säilytetään Rudolf ja Marie Steinerin henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. Kivenheiton päässä on myös Albert Steffen Archiv, jossa säilytetään Steffenin kirjeenvaihtoa. Hän oli Yleisen Antroposofisen Seuran puheenjohtaja Steinerin kuoleman jälkeen. Tutkijana sitä on kiitollinen, kun tällaiset yksityiset arkistot toivottavat tervetulleeksi ja avaavat ovensa ulkopuoliselle.

20190514_200701
1920-luvulla Yleisen Antroposofisen Seuran toimisto sijaitsi Goetheanumin vieressä Haus Friedwartissa. Lähes kaikki arkistossa lukemani suomalaisten kirjeet on osoitettu tänne. Tänään rakennuksessa toimii viihtyisä Gästehaus Friedwart .

Tutkija totuudenetsijänä – Nina Kokkisen väitöstilaisuus Turun yliopistossa 4.5.2019

Toukokuisena lauantaina ilmassa oli suuren akateemisen juhlan tuntua, kun Nina Kokkisen väitöstilaisuuteen alkoi kertyä väkeä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Publicum-rakennuksen aula täyttyi väittelijän kollegoista, opiskelijoista, ystävistä ja läheisistä, ja tilaisuuteen saapui paljon kuulijoita myös yliopiston ulkopuolelta. Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa -tutkimuksen saama julkisuus herätti selvästi kiinnostusta, saliin kertyi 140 kuulijaa.

IMG_5990Väitöstilaisuus oli monin tavoin poikkeuksellinen, jo pelkästään aiheensa puolesta. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen väitöskirja, jossa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaista taide- ja kulttuurihistoriaa lähestyttiin kansainvälisen esoteerisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Kun kohteena ovat vielä yhdet keskeisimmistä suomalaisista tuon ajan taiteilijoista, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen, on selvää, että Kokkisen tutkimus muuttaa paljon näkemystämme taiteen ja laajemminkin Suomen historiasta, ja tulee olemaan tärkeä perusta tuleville tutkimuksille. Kokkisen tutkimuksen taustalla on niin varhaisempaa, erityisesti Sixten Ringbomin ja Salme Sarajas-Kortteen 1960-80-luvuilla tekemää taidehistoriallista tutkimusta kuin monen nykyajan taidehistorioitsijan, kuten Marja Lahelman, Juha-Heikki Tihisen sekä Riikka Stewenin tutkimuksia. Totuudenetsijät tarjoaa kuitenkin niin paljon uutta tietoa, joka perustuu ainutlaatuisen laajaan kulttuuri- ja taidehistorialliseen aineistoon sekä uusimman esoteriatutkimuksen mahdollistamiin teoreettisiin avauksiin, että voidaan puhua suoranaisesta Tapauksesta suomalaisella tutkimuskentällä. Karonkkaillallisella jo puhuttiin ”salmelaisista” eli sarajaskortteelaista perintöä kantavista nykytutkijoista. Tämä perinne on ollut tähän asti aika näkymätön ja marginaalinen, nyt se nousee uudenlaisella tavalla kansainvälisen tutkimuskeskustelun kehyksessä esiin.IMG_5991

Tästä kaikesta, traditiosta ja uudesta, keskusteltiin paljon ja syvällisesti kaksi ja puolituntisen väitöksen ajan. Väitöstilaisuudesta teki poikkeavan myös se, että paikalla oli kaksi vastaväittäjää. Taidehistorian yliopistonlehtori, dosentti Riikka Stewen ja Donner-instituutin johtaja, uskontotieteen dosentti Ruth Illman ovat omien alojensa huippututkijoita ja kykenivät avaamaan tutkimusta hedelmällisesti eri tieteenalojen näkökulmista. Karonkassa heiteltiin jo ajatusta tämän mahtavan vastaväitöskombon tulevista työtehtävistä. Niin sujuvasti ja elegantisti sujui yhteisvastaväittäminen ja kolmen ihmisen saumaton ja innostunut keskustelu.

IMG_5993Vaikka vastaväittäjät olivat selvästi hyvin vaikuttuneita koko väitöskirjan asiantuntemuksesta ja paneutuneisuudesta, eivät he päästäneet väittelijää helpolla. Kokkinen sai selittää tarkasti, mitä tarkoittaa henkisyydellä, etsijyydellä ja okkultuurilla ja miten nämä käsitteet ovat käytettävissä jatkossa uskontotieteellisessä tutkimuksessa. Hän sai myös avata yksityiskohtaisesti metodista välineistöään, niin kuviin kuin teksteihin liittyvää lähilukuaan ja siihen liittyviä prosesseja. Saimme kuulla, miten Simbergin kukat ja Gallen-Kallelan ’aavistus’ johdattivat tutkijan aikalaiskirjallisuuden ja taiteen kautta yhä syvemmälle esoteerisuuden tulkintoihin. Ruth Illman painottikin, miten Kokkisen tutkimus on kaukana kaikesta spekulatiivisuudesta: kaikki tulkinnat on huolellisesti perusteltu laajaan aikalaismateriaaliin pohjautuen. Kokkinen on perehtynyt niin taiteilijoiden kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin, luonnosvihkoihin, heidän lukemiinsa kirjoihin ja niiden marginaaleihin tehtyihin merkintöihin kuin aikakauden keskusteluihin lehdistössä sekä niihin erilaisiin kansainvälisiin esoteerisiin virtauksiin, joiden keskellä taiteilijat elivät. Aikalaiskonteksti elää tutkimuksessa runsaana ja monivivahteisena.

Väitöstilaisuus avasi harvinaisella tavalla myös tutkijan tutkimusprosessia, josta Kokkinen kirjoittaa laajasti tutkimuksensa johdannossa. Tutkimuksen alkulaukauksena on ollut hämmennys 1900-luvun taitteen taideteosten ja niistä aistittavissa olevan uskonnollisuuden äärellä. Kokkinen halusi lähteä tutkimaan, mistä tässä uskonnollisuudessa oli kyse ja mitä kaikkea se tarkoitti. Tutkimukselliseksi käsitteeksi nousi sitä myöten henkisyys, ja vähitellen tutkimus fokusoitui totuudenetsijän hahmoon, joka sai alkunsa huomion kiinnittämisestä kaapuhahmoihin, kulkijoihin, joita ajan taiteessa esiintyy usein. Näin totuudenetsijästä tuli työhön samaan aikaan teoreettinen käsite ja historiallisesta aineistosta esiin nouseva hahmo, johon myös aikalaisteksteissä, kuten Eino Leinon runoissa, viitataan.

Stewen haastoi Kokkista muun muassa Magnus Enckellin puuttumisesta tutkittavien joukosta sekä ajan taiteessa olennaisesta pakanallisuuden tematiikasta, joka jää sivuun kristilliseen kehykseen tuotetuissa taideteoksissa. Stewen toi myös rikkaasti esiin sen, miten Kokkisen vahvasti esoteerisiksi tulkitsema traditio ja tietyt käsitteet ja ilmiöt ovat rinnasteisia pitkälle filosofiselle ja taideteoreettiselle traditiolle. Kokkisen tulkintoja purkava keskustelu oli harvinaisen antoisaa, kun yleensä väitöstilaisuuksissa pureudutaan enimmäkseen johdannon luomaan työn perustukseen. Nyt saimme kuulla – eriäviäkin – tulkintoja Simbergin Johanneksenkirkon maalauksista, joita Stewen sanoi tulkinneensa aiemmin enemmän fenomonologisen kehyksen kautta kuin suhteessa henkistymiseen.

Väitöskeskustelu olisi varmasti voinut kestää vielä paljon kauemminkin, niin herkeämättä ja eläytyen yleisö kuunteli eikä väittelijässäkään tai vastaväittäjissä ollut havaittavissa väsymystä. Tilaisuus houkutteli varmasti jokaisen yleisössä lukemaan itse väitöskirjaa tai vähintäänkin siitä tehtyä upeaa Vastapainon kustantamaa tietokirjaa, joka meni tilaisuudessa kuin kuumille kiville.

Loppulausunnot palkitsivat niin väittelijän kuin yleisönkin: Ruth Illman kiitteli Kokkista taitavasta monitieteisyydestä, onnistuneista käsite- ja aineistovalinnoista sekä tarkoista aineistoon pohjautuvista tulkinnoista ja Riikka Stewen vakuutti tutkimuksen olevan ”häikäisevän vakuuttava”, tarkka, hienostunut, näkemyksellinen ja huomattava. Stewenin rinnastus itse tutkimuksen tekijään totuudenetsijänä tuntui oivalliselta päätökseltä pitkälle tutkimustyölle.

Iltajuhlassa vieraat saivat nauttia aurinkoisesta Hus Lindmanin salista, jota ympäröi turkulainen esoteerinen historia Donnerska Instituutista, Ett Hem -museon teosofiseen historiaan ja Sibelius-museon esoteeriseen musiikkihistoriaan – olihan Sibelius Gallen-Kallellalle tietynlainen näkijähahmo ja hän sävelsi musiikkia muun muassa vapaamuurarien tilaisuuksiin. Iltajuhlaa siivitti myös ritualistinen taideteos, joka syntyi musiikin ja hiilipiirroksen muodossa yleisön silmien edessä.

Koko Uuden etsijät -projekti onnittelee tuoretta tohtoria tutkimuksesta, joka luo merkittävän pohjan koko tutkimushankkeellemme!

IMG_6037

Kevään uutisia: Nina Kokkisen väitöskirja ”Totuudenetsijät”

Hankkeemme loppukevät on täynnä julkaisuja ja ohjelmaa! Nina Kokkisen  väitöskirja on valmistunut ja se  tarkistetaan Turun yliopistossa lauantaina 4.5.2019 klo 12. Tarkemmat tiedot paikasta ja linkin sähköisenä julkaistuun väitöskirjaan löydät täältä.

IMG_5536Kokkisen väitöskirja Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa avaa uuden luvun kultakauden taiteilijoiden teosten tulkinnassa tarkastellessaan heidän keskeisiä töitään henkisyyden ja esoteerisuuden näkökulmasta. Huolimatta ristiriitaisesta suhtautumisestaan perinteiseen kristilliseen kirkkoon, kaikki kolme taiteilijaa halusivat tehdä taidetta kristillisiin ympäristöihin, kirkkoihin ja hautausmaille. Kokkiselle taiteilijat ovat totuudenetsijöitä, jotka taiteessaan pyrkivät hakemaan vastauksia elämän suuriin kysymyksiin monista henkisistä ja esoteerisista suuntauksista.

– Teosofia, spiritualismi ja psyykkinen tutkimus tarjosivat taiteilijoille ratkaisuja tieteen ja uskonnon yhdistämiseksi. Niissä painotettiin myös henkilökohtaisia kokemuksia sekä itsenäistä ajattelua. Samankaltaiset asiat ovat tärkeitä myös nykypäivän henkisyydessä. Tässä suhteessa Gallen-Kallela ja muut taiteilijat olivatkin eräänlaisia edelläkävijöitä, Kokkinen selventää.

2380166
Kuva: Vastapaino

Kokkisen väitöskirja on muovautunut kevään aikana myös yleistajuiseksi tietokirjaksi, jonka Vastapaino julkaisee 25.4. laajasti kuvitettuna teoksena Totuudenetsijät – Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa.

Väitöskirja on herättänyt suurta kiinnostusta ja koko Uuden etsijät -hanke on saanut laajaa julkisuutta. Pitkäperjantain Helsingin Sanomissa julkaistiin kulttuurisivuilla laaja Pirkko Kotirinnan artikkeli hankkeestamme ja Kokkisen tutkimuksesta. Sen pääset lukemaan suoraan Helsingin Sanomien nettisivuilla (vain tilaajille) tai lukemalla lehden vaikkapa kirjastossa!

Tervetuloa kuuntelemaan väitöstilaisuutta 4.5. ja tutustumaan Ninan teoksiin! Myöhemmin keväällä tapahtuu lisää, kun Gallen-Kallela Museossa Tarvaspäässä avautuu Ninan kuratoima näyttely Sielun silmä, jossa keskitytään taiteessa keskeiseen selvänäköisyyden tematiikkaan. Näyttelyyn liittyy kesän aikana myös oheisohjelmaa ja voit lukea näyttelystä  lisää täältä .

 

Arkistojen kätköistä: kirjailija Aarni Koudan jäljillä

Uuden etsijät -hanke on saanut mittavan ja ainutlaatuisen arkistolahjoituksen. Runoilija, kääntäjä Aarni Koudan (1884–1924) tyttärenpojan tytär Anna Saurama otti hankkeeseen yhteyttä kuultuaan haastattelumme Perttu Häkkisen radio-ohjelmassa puolitoista vuotta sitten. Sauramalle oman isän kautta päätyneet aineistot olivat kiehtoneet runoilijan jälkeläisen mieltä ja hän on tehnyt kartoitusta aineiston pohjalta Koudan vaiheista, verkostoista ja kirjailijantyöstä. Kiinnostukset kohtasivat, kun Saurama löysi projektimme ja meidän iloksemme lahjoitti aineistot tutkijoiden käyttöön. Aineistot tulevat olemaan ensin hankkeen käytössä, ja sen päätyttyä ne talletetaan Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen arkistoon osaksi kulttuurihistorian kokoelmaa. Hankkeemme alusta lähtien meillä on ollut toiveena saada arkistoitua kulttuurihistoriallista esoteerista aineistoa, ja tästä Koudan aineistosta tulee nyt ensimmäinen lajissaan.

IMG_3103Koudan aineistolaatikot ovat sijainneet kulttuurihistorian oppiaineessa jo jonkin aikaa, ja vasta tänä syksynä ehdimme ajan kanssa pysähtyä aineistojen äärelle ja avata laatikot. Tässä meitä kannusti myös syksyllä pidetyn esoteriakurssimme myötä syntynyt opiskelijoiden kiinnostus tehdä gradutöitään esoteriaan liittyen. Näin Koudan aineiston pariin löytyi folkloristiikan ja arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopintojen opiskelija Sofia Silven, joka lähtee työstämään graduaan tämän arkistoaineiston muodostumisesta ja sen eri merkityksistä. Hän ja yliopisto-opettaja Kirsi Hänninen sekä kulttuurihistorian professori, hankkeen tutkija Marjo Kaartinen ja allekirjoittanut vietimme eräänä loppusyksyn iltapäivänä haltioituneita ja liikuttuneitakin hetkiä aineiston parissa.

IMG_3091Aarni Kouta (aik. Arnold Elias Candolin) liikkui tiiviisti aikansa kirjallisissa verkostoissa, ihaili nuorena Volter Kilpeä ja oli erityisen läheinen Eino Leinon, L. Onervan ja taidemaalari Vilho Sjöströmin kanssa. Kouta käänsi 1800-luvun lopulla mm. Nietzscheä, Ibseniä ja Strindbergiä ja kirjoitti itse useita runokokoelmia, joiden kytkökset esoteriaan ovat vahvoja. Kouta toimi lähellä  Teosofista seuraa ja kuului Tietäjä-lehden toimituskuntaan. Vielä läheisemmäksi hänelle nähtävästi muotoutui Pekka Ervastin 1920-luvun taitteessa muotoilema ruusuristiläisyys. Esikoisteosta Tulijoutsen (1905) seurasivat muun muassa  kokoelmat Jäiset Temppelit (1911), Uhriliekki (1915) ja Rakkauden temppeli (1920). Juuri ennen kuolemaansa hän julkaisi kokoelman Aurinkohäät (1924). Kouta riisti hengen itseltään vain neljäkymmentävuotiaana. Kouta on jäänyt suomalaisen kirjallisuudenhistorian marginaaliin. Hänestä löytyy tietoja esimerkiksi Leino-tutkimuksen kautta, mutta hänestä itsestään tehty tutkimus on hyvin vähäistä.

IMG_3093Koudan aineistosta tekee erityisen kiehtovan paitsi siihen sisältyvät lukuisat kirjeet, käsikirjoitukset ja erilaiset autobiografiset aineistot, myös hänen toisen puolisonsa Elsa Roschierin valokuvat. Roschier oli valokuvaaja, ja pariskunta otti ilmeisesti kuvia myös yhdessä. Aineistoon kuuluu useita valokuva-albumeita, jotka kertovat niin kirjallisista verkostoista kuin maalaiselämästä ja taiteilijapariskunnan kodista sekä laajat kokoelmat alkuperäisiä lasinegatiiveja.IMG_3108

Tämä aineistolahjoitus on nostanut projektimme keskiöön kokonaan uuden henkilön. Ilman tätä lahjoitusta Kouta tuskin olisi noussut erityisen vahvana hankkeessamme esiin – jo siksikin, että kiinnostavia ja keskeisiä hahmoja löytyy toki kymmenittäin. Mutta ainutlaatuinen aineisto ja Koudan marginaalinen asema aiemmassa tutkimuksessa tulee nyt tarjoamaan aivan erityisen näkökulman hankkeessa. Hänestä tulee epäilemättä yksi keskeisistä yksilöistä, joiden kautta 1900-luvun alun monisäikeistä esoteerisuutta ja sen merkitystä yhtäältä kirjallisuudessa ja toisaalta yksilön identiteetissä voidaan hahmottaa. Kouta toimii myös kiehtovana verkostojen kokoajana, mikä tulee valottamaan 1900-luvun alun kirjallista kulttuuria ja sen kytköksiä esoteriaan uusista kulmista.

Uuden etsijät -hanke kiittää lämpimästi Anna Sauramaa luottamuksesta hanketta kohtaan ja suuntaa innostuneena kohti uutta Aarni Koudan kera!

IMG_3448
Joulukuussa 2018 tarkastelimme aineistoa yhdessä sen luovuttajan Anna Sauraman kanssa ja hän teki aineiston luovutussopimuksen Historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen arkiston kanssa. Kuvassa Anna Saurama ja arkistosta vastaava Kirsi Hänninen.