Kadonneen enkelitriptyykin tarina – Torsten Wasastjernan ”Kun luonto nukkuu, henki valvoo”
Kesäisen auringon säteet lämmittävät kasvojani astellessani Merimiehenkatua eteenpäin. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Ruusu-Ristin temppeliin ja odotan tätä mahdollisuutta innostuneena. Pekka Ervast (1875–1934) lähipiireineen perusti tämän kotimaista teosofiaa edustavan yhdistyksen sata vuotta sitten, vuonna 1920.
Yhdistyksen aktiivijäseniin kuuluva Aija Tuukkala on luvannut ystävällisesti esitellä minulle Ruusu-Ristin taidekokoelmia, joista olen erityisen kiinnostunut, sillä suunnittelen parhaillaan Salatun tiedon tie -näyttelyä. Haluan löytää Villa Gyllenbergissä kesäkuun alussa avautuvaan näyttelyyn teoksia myös sellaisilta suomalaisilta taiteilijoilta, jotka sitoutuivat Ruusu-Ristin kaltaisiin esoteerisiin yhteisöihin.
Kohtaan Tuukkalan lempeän hymyn temppelin pääovella. Ihmettelemme hetken yhdessä pääsisäänkäynnin koristuksia, mutta menemme kuitenkin sisään sivuoven kautta. Se osoittautuu onnekkaaksi sattumaksi.
Laskeudumme alas portaikkoon, jonka seinillä näen ensimmäiset teokset. Kuunnellessani Tuukkalan kertomusta tilan ja temppelin historiasta, silmäni naulautuvat kahteen suurikokoiseen maalaukseen. Ne esittävät enkeleitä.
Enkelien siivet ovat värjääntyneet punertaviksi ja ne pitelevät käsissään sulkia kuin miekkoja. Ne voisivat olla myös jonkin saniaisensukuisen kasvin lehtiä. Molempien maalausten alalaitaan on maalattu musta, siipensä avannut lepakko.
Teosten tunnelma on salaperäinen. Toinen enkeleistä katsoo erikoisessa, magneettista unta muistuttavassa mielentilassa ylöspäin. Samaan suuntaan osoittaa myös hänen ”miekkansa”. Toinen enkeleistä on kääntänyt katseensa sivuun ja riiputtaa pitelemäänsä lehteä alaviistossa. Maalaukset tuovat väistämättä mieleeni esoteerisuudessa usein toistetun ajatuksen ”niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla”.
Kumarrun lähemmäs maalauksia ja löydän niistä signeerauksen, joka paljastaa ne Torsten Wasastjernan (1863–1924) tekemiksi. Vuosisadanvaihteessa aktiivisesti työskennelleen taiteilijan tuotanto on monipuolinen ja hätkähdyttäväkin. Kuvataiteen ohella hän muun muassa kirjoitti runoja ja näytelmiä. Osa hänen fantasiaa henkivistä teoksistaan on uskomattoman suurikokoisia – kuten Varisevat lehdet (1897, Ateneum), joka on noin viisi ja puoli metriä korkea.
Itse törmäsin Wasastjernan nimeen aikoinaan keskustellessani Uuden etsijät -hankkeen tutkija Pekka Pitkälän kanssa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspasta (1870–1946), joka tunnetaan parhaiten esoteerisuutta henkivistä kieliteorioistaan. Wettenhovi-Aspa ja Wasastjerna puuhasivat yhdessä vuosisadanvaihteessa järjestettyjä Vapaita taidenäyttelyitä, joita oli yhteensä neljä (1896, 1898, 1900, 1903). Wasastjerna ei tosin osallistunut näistä kuin kahteen ensimmäiseen.
Näihin aikoihin miesten elämät kietoutuvat toisiinsa muutoinkin. Heidän tiensä näyttävät kuitenkin erkaantuneen toisen näyttelyn jälkeen. Myöhemmin 1930- ja 1940-luvuilla, Wasastjernan jo kuoltua, hänen perheensä ja Wettenhovi-Aspa olivat jälleen tekemisissä toistensa kanssa.
Wasastjernan enkelit kohdattuani saan tutustua temppeliin ja sen moniin muihinkin teoksiin. Keskustelemme Tuukkalan kanssa intensiivisesti Pekka Ervastin teosofisesta perinnöstä ja niistä monista taiteilijoista, jotka aikoinaan sitoutuivat Ruusu-Ristiin. Vaikka en vielä tuolloin osannut sitä aavistaa, vierailuni on myös alku jännittävälle tapahtumaketjulle.
Kesän kuluessa jatkan taideteosten metsästämistä Salatun tiedon tie -näyttelyyn. Viestittelen aiheesta 1930-luvun taidegrafiikasta väitelleen ja esoteerisuuttakin hyvin tuntevan taidehistorioitsija Erkki Anttosen kanssa. Viimeksi hänen kanssaan keskustellessani on myös Wasastjernan nimi noussut esiin, ja siksi kirjoitan hänelle kiehtovista enkeleistä ohimennen: ”Kävin viime perjantaina Ruusu-Ristin temppelillä ja törmäsin siellä miltei sattumalta kahteen Wasastjernan teokseen! Siellä eteisessä oli esillä kaksi enkeliaiheista synkkää maalausta, jotka mitä ilmeisimmin muodostivat kokonaisuuden”. Kerron Anttoselle myös, ettei Ruusu-Risti temppelillä tunnettu teosten historiaa.
Wasastjernan tuotantoa jo pitkään tutkinut Anttonen kiinnostuu teoksista ja alkaa selvittää niiden tapausta tahollaan. Hän on samaan aikaan myös kirjoittamassa artikkelia suomalaisten taiteilijoiden yhteyksistä teosofiaan toimittamaani Hengen aarteet -julkaisuun.
Enkeliteokset päätyvät osaksi hänen kirjoitustaan: ”Teoksista ei tiedetä paljoakaan, mutta vuonna 1899 Wasastjerna esitteli Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä maalauksen Då naturen sofver, vakar anden. Kyseessä oli eräänlainen triptyykki, jonka keskellä on autio suomaisema ja sivuilla enkelihahmot, jotka muistuttavat suuresti Ruusu-Risti -temppelin figuureja. On mahdollista, että kyseessä ovat juuri 1899 maalauksen sivuaiheet.”
Anttonen pyytää minulta lupaa lähettää teoksista ottamani kuvat eteenpäin Wasastjernan lapsenlapselle. Historiaan hämärään kadonneet tiedon muruset alkavat kasaantua hiljalleen yhteen, kun Wasastjernan tuotantoon ja aineistoihin syvällisesti perehtynyt Frida Packalén saa teoskuvat Anttoselta: ”Hän […] ilahtui kovasti, kun lähetin kuvan niistä enkelimaalauksista. Hän ei tiennyt niiden olevan ruusuristiläisten temppelissä. Hän myös vahvisti, että ne ovat olleet osa mainitsemaani maalausta.”
Samalla selviää, että triptyykin keskiosa – Anttosen mainitsema suomaisema – on yhä olemassa! Näyttelyn työryhmä päättää lähteä tutustumaan siihen ja samalla arvioimaan, josko triptyykki olisi mahdollista rekonstruoida osaksi näyttelyä.
Vietämme pitkän, lämminhenkisen päivän Frida Packalénin, hänen puolisonsa ja tyttärensä seurassa. Näemme koko joukon kiinnostavia teoksia ja kuulemme kiehtovia tarinoita sekä Wasastjernasta että Wettenhovi-Aspasta.
Omissa korvissani Wasastjernan suhde luontoon kuulostaa paljolti samanlaiselta kuin esimerkiksi luonnonmystikoksikin tituleeratun Akseli Gallen-Kallelan: luonto on täynnä syviä salaisuuksia ja henkistä tietoa, joita on syytä tutkia tarkasti. Päiväkirjaansa Wasastjerna kirjoitti kerran runollisesti erämaasta, ”jossa karhuilla on elintilaa ja missä voi kuvitella, että ’keijukaiset’ ja metsän nymfit tanssivat kuutamolla”.
Salaperäinen, sadunomainen tunnelma on aistittavissa myös monissa Wasastjernan teoksissa – niin myös triptyykin keskellä aikoinaan olleessa suomaisemassa. Siinä mailleen painuva aurinko sävyttää maiseman salaperäisen punertavaksi, kuten niin monissa muissakin Wasastjernan teoksissa.
Triptyykin historia alkaa hiljalleen kutoutua selväpiirteisemmäksi. Packalén käy läpi keskiosaan liittyviä tietojaan ja aineistojaan. Inspiraation lähteenä toimi todennäköisesti Wasastjernan Lappiin kesällä 1892 tekemä matka. Packalén arvelee, että triptyykin suomaisemaa esittävä öljymaalaus syntyi joko matkan aikana tai sen jälkeen taiteilijan Helsingin ateljeessa ennen kuin tämä myöhemmin syksyllä lähti Pariisiin. Hän epäilee myös, että suurikokoiset enkelit päätyivät kehystämään maisemaa vasta vuosia myöhemmin, sillä Wasastjerna ei tuntenut enkeleiden malleina olleita henkilöitä ennen vuotta 1897.
Triptyykin kokonaisuudesta löytyy hahmotelma Wasastjernan luonnoslehtiöstä. Tämän tiedon Packalén löytää Päivi Hovi-Wasastjernan kirjoittamasta Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi -teoksesta. Siinä tiedetään myös triptyykin olleen esillä kahdesti: ensin Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1899 ja sitten Turun Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1900.
Packalén kertoo, että näyttelyiden jälkeen triptyykki päätyi Wasastjernan ateljeehen, joka sijaitsi tuolloin Unioninkadulla. Taiteilijan kuoleman jälkeen vuonna 1924 erityisesti hänen suurikokoisten teostensa säilyttämisestä tuli haasteellista. Lähes kolmemetrinen triptyykki päädyttiin halkaisemaan osiin. Suomaisemaa esittävä öljymaalaus jäi tuolloin Wasastjernan sukulaisten haltuun. Enkeleitä sen sijaan päädyttiin tarjoamaan Kruunuhaassa vuosina 1928–1981 toimineeseen Kulmakouluun. Niiden myöhemmistä vaiheista Packalénillakaan ei ollut tietoa.
Selvittelen Kulmakoulun historiaa lyhyesti, kun myöhemmin syksyllä kirjoitan artikkelia Ruusu-Rististä Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -tietokirjaan. Kyseessä oli yksityinen oppikoulu, jonka perustat valettiin teosofisen maailmankatsomuksen varaan. Pekka Ervastilla ja Ruusu-Ristillä oli keskeinen rooli koulun perustamisessa. Myös sen opettajiksi valittiin Ruusu-Ristin jäseniä.
Wasastjernan enkelit päätyivät koristamaan Kulmakoulun seiniä. Eräs koulun vanha oppilas muistelee nähneensä ne siellä. Ruusu-Ristin temppeliin ne sen sijaan päätyivät todennäköisesti siinä vaiheessa, kun Kulmakoulun toiminta vuonna 1981 päättyi. Samaan aikaan myös koulun yhteydessä toiminut Ruusu-Ristin temppeli siirtyi uusiin tiloihin Merimiehenkadulle, jossa se yhä sijaitsee. Ja sen saman temppelin sivuportaikoissa sitten vuosia myöhemmin isken silmäni näihin lumoaviin enkeleihin!
Kun triptyykki vuonna 1899 oli esillä Suomen taideyhdistyksen näyttelyssä, kriitikko Jac. Ahrenberg kirjoitti ihailevasti Wasastjernan kyvystä tuoda teoksessaan esiin luonnonmystistä tunnelmaa: ”Taulu on näkemisenarvoinen ja kuuluu niihin maisemiin, joita vuosittain nähtyjen satojen joukosta muistaa ja muistaa mielellään.”
Kun Salatun tiedon tie -näyttely Villa Gyllenbergissä avautuu, kerran kadonneen triptyykin äärelle on jälleen mahdollista hiljentyä ihmettelemään siinä kuvatun kesäyön mysteeriä. Niin aion itsekin tehdä.
Haluan kiittää lämpimästi Frida Packalénia hänen asiantuntevista kommenteistaan ja auliisti tarjoamista tiedoistaan Wasastjernaa ja triptyykkiä koskien. Ilman niitä tämä blogikirjoitus ei koskaan olisi syntynyt.
– Nina Kokkinen –
Lähteet:
Frida Packalénin kirjoitukset Torsten Wasastjernan triptyykistä ja sen vaiheista. Lähetetty sähköpostitse Villa Gyllenbergin intendentille Lotta Nylundille tammi-helmikuussa 2020.
Frida Packalénin ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit maaliskuussa 2020.
Erkki Anttosen ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit kesä-heinäkuussa ja loka-marraskuussa 2019.
Päivi Hovi-Wasastjerna: Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi. Vammala: tekijä, 2004.
Erkki Anttonen: Suomalaisten taiteilijoiden yhteyksiä teosofiaan ennen toista maailmansotaa. Teoksessa Nina Kokkinen & Lotta Nylund (toim.): Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Helsinki: Parvs, 2020.
Johannes Laine & Nina Kokkinen: Ruusuristiläisyys ja Pekka Ervastin perintö. Teoksessa Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2020.
Harry Halén & Tauno Tukiainen: Elämän ja kuoleman kello. Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot. Helsinki: Otava, 1984.
Kirjoitus on julkaistu samansisältöisenä myös osoitteessa www.ninakokkinen.com.
Pekka Ervastin ajattelu Ruusu-Risti -lehdessä 1920-luvulla
Kulttuurihistorian oppiaineeseen syksyllä 2019 tekemäni kandidaatintutkielma käsitteli okkultistisen Ruusu-Risti ry:n julkaisemaa lehteä ja sen ydinviestejä 1920-luvulla. Suomeen vuonna 1920 perustettu Ruusu-Risti ry on osa suomalaista ja kansainvälistä teosofista verkostoa. Se ei kuitenkaan liity mihinkään kansainväliseen ruusu-ristiläiseen järjestöön, vaan on itsenäinen toimija. Yhdistyksen perustaja ja lehden päätoimittaja oli suomalaisen teosofian puuhamies Pekka Ervast (1875-1934).
Keskityin tutkielmassani Ruusu-Risti-lehden ensimmäiseen vuosikymmeneen 1920-luvulla. Tarkoituksenani oli selvittää, mikä oli lehden ydinviesti ja osaltaan myös pohtia sitä, mitä lehden julkaisutoiminnalla haluttiin saavuttaa. Ervastin rooli päätoimittajana ja yhdistyksen johtohahmona lienee vaikuttanut lehden sisältöön olennaisesti. Taustatyötä tehdessäni en löytänyt selontekoa lehden toimituskunnasta. Ervastin tuottamissa Toimittajalta–kirjoituksissa mainittiin lähinnä lehden toimitussihteeri, joka 1920-luvun aikana ehti ilmeisesti vaihtua toistuvasti. Lehden aloittaessa toimitussihteerinä toimi Aarni Kouta. Toimittajalta-kirjoitukset toimivat eräänlaisina lehden pääkirjoituksina. Ervast toi niissä esiin henkilökohtaisia tuntojaan, teosofisia uutisia maailmalta ja lehden ja yhdistyksen kuulumisia. Päätin kiinnittää huomioni erityisesti näihin kirjoituksiin.
Kansallismielisyys Ruusu-Risti-lehdessä
Toimittajalta-kirjoitusten lisäksi uskon Ruusu-Risti-lehden ydinviestin löytyvän Ervastin Kalevalaa käsittelevistä kirjoituksista. Ervast oli julkaissut jo vuonna 1913 teoksen Suomen kansallishaltia ja vuonna 1916 Kalevalaa teosofiselta kannalta käsittelevän teoksen Kalevalan avain. Lehteä varten tuotettu kirjoitussarja jatkaa Ervastin aiempia pohdintoja Kalevalan roolista kansainvälisesti merkittävänä eepoksena ja suomalaisten pyhänä kirjana. Erityisesti Suomen kansallisvaltion merkitys teosofisessa tulevaisuudessa nousi Ervastin pohdintojen keskiöön. Hän esitti toistuvasti uskomuksensa siitä, että Suomen kansalle tulee lankeamaan jokin erityistehtävä, joka toteuttamalla lunastetaan paikka muiden kansakuntien rinnalla.
Ervastin ajatusten kirjaimellisuuden voi toki kyseenalaistaa. Uskontohistorioitsija Per Faxneld kuvailee artikkelissaan ”Blavatsky the Satanist: Luciferianism in Theosophy, and its Feminist Implications”, kuinka myös teosofisen liikkeen kansainvälisellä johtohahmolla, H.P.Blavatskylla oli tapana verhota ajatuksensa allegorioihin ja käyttää liioittelua voimakeinona.
Ruusu-Risti ry – pyhäkkö Ervastille
Ruusu-Risti-lehteä ei ilmeisesti ole Suomessa tutkittu. Uuden etsijät -hankkeen Antti Harmainen on kuitenkin Pro Gradu -tutkielmassaan Modernin mystikot – teosofian ulottuvuudet Pekka Ervastin ja Eino Leinon maailmankuvissa 1902–1908 pohtinut Ervastin kiinnostusta teosofian kansallismielisiin piirteisiin. Harmainen argumentoi, että teosofiaa käytettiin 1900-luvun alun Suomessa nationalistisen ajattelun pohjana. Ervast oli erityisen kiinnostunut teosofisen kirjallisuuden sisältämistä rotu- ja kansallismyyteistä, joita hän omissa kirjoituksissaan yhdisti Topeliuksen ja Lönnrotin kansallisajatteluun.
1920-luvulle tämä kiinnostus oli hioutunut jo omaksi teosofian virtauksekseen. Ervastin kansallismielisyys ja kiinnostus Kalevalaan oli yksi syistä, joka lopulta ajoi hänet eroamaan Suomen Teosofisesta Seurasta ja perustamaan Ruusu-Risti ry:n. Yhdistyksestä ja sen äänenkannattimena toimineesta lehdestä muodostui pyhäkkö Ervastin kehittämälle teosofiselle suuntaukselle. Sven Krohn punnitsi Ruusu-Risti -lehdessä Ervastin ja tämän näkemysten merkitystä seuralle Ervastin 50-vuotisjuhlien aikaan lokakuussa 1925:
”Paljon tärkeämpää on, että me P.E:n sanomaa tarkoin itsenäisesti ja vakavasti punnitsemme ja että yritämme sitä elämässämme toteuttaa, sillä sitä se tosiaankin ansaitsee. Se on täynnä totuuden paatosta ja inhimillisen ponnistuksen synnyttämän tiedon rauhaa. Ammentaessamme siitä ammennamme todella ikään kuin tyhjentymättömästä lähteestä, lähteestä, joka ei tosin itsekylläiselle mitään anna, mutta joka sammuttaa totuutta etsivän sielun polttavan janon.”
Vieraillessani Ruusu-Risti ry:n yleisöluennolla marraskuussa 2019 minulle jäi sellainen vaikutelma, että Ervastin asema on yhä kyseenalaistamaton. Yhdistyksen toiminta vaikuttaa perustuvan Ervastin ajattelun ja kirjoitusten vaalimiseen. Yksikään uusi johtaja ei ole noussut Ervastin rinnalle, tai tilalle hänen kuolemansa jälkeen, eivätkä muut teosofiset virtaukset ole muuttaneet Ruusu-Ristin toiminnan suuntaa.
Kirjoittanut kulttuurihistorian opiskelija Emma Kataja.
Artikkelikokoelma Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa julkaistaan huhtikuussa
Pitkään tekeillä ollut Uuden etsijät -hankkeen suurponnistus, huolellisesti valmisteltu ja uuteen tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen perustuva artikkelikokoelma Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa on viimeistelyvaiheessa. Vertaisarvioidun teoksen ovat toimittaneet Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen. Kirjoittajat ovat hankkeen tutkijoita sekä muita alan suomalaisia asiantuntijoita. Teoksen julkaisee huhtikuussa Vastapaino, jonka sivuilta kirjaa voi jo ennakkotilata.
Kirjan kaikille avoin julkaisutilaisuus järjestetään Tampereella Tampere-talon Aula-klubilla tiistaina 21.4.2020 sekä Turussa kaupunginkirjaston Tietotorilla 29.4.2020 klo 18 alkaen. Tervetuloa!
Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa esittelee keskeiset esoteeriset liikkeet ja virtaukset, kuten spiritualismi, teosofia, antroposofia, ruusuristiläisyys, vapaamuurarius ja parapsykologia. Sen lisäksi teoksessa käsitellään esoteerisuuden ja okkultismin suhdetta politiikkaan, tieteeseen, taiteeseen ja populaarikulttuuriin. Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa on ensimmäinen kattava tietokirja näistä aiheista.
Teos esittelee 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen esoteeriset ja okkulttiset liikkeet ja virtaukset asiallisesti ja kiihkottomasti. Käsittelyyn tulevat lisäksi virtausten juuret menneisyydessä sekä niiden jatkumo aina nykypäivän new ageen ja uushenkisyyteen asti. Kirjassa tehdään myös selkoa aihepiiriin liittyvästä, monin tavoin ymmärretystä ja määritellystä käsitteistöstä.
Alla teoksen sisällysluettelo, josta pääsee jo tutustumaan sisältöön hieman tarkemmin.
I Johdanto
- Nina Kokkinen & Tiina Mahlamäki: Näkökulmia esoteerisuuteen ja okkultismiin
- Tomas Mansikka & Tiina Mahlamäki: Suomalaisen esoterian juurilla
II Esoteeriset liikkeet ja virtaukset
- Marjo Kaartinen & Maarit Leskelä-Kärki: Spiritualismi
- Juuso Järvenpää: Psyykkinen tutkimus ja parapsykologia
- Antti Harmainen: Teosofia
- Johannes Laine & Nina Kokkinen: Ruusuristiläisyys ja Pekka Ervastin perintö
- Nils G. Holm & Tiina Mahlamäki: Vapaamuurarius
- Julia von Boguslawski: Antroposofia
III Esoteerisuus yhteiskunnassa ja kulttuurissa
- Antti Harmainen: Esoteria ja politiikka
- Julia von Boguslawski: Esoterian suhde tieteeseen
- Nina Kokkinen, Tiina Mahlamäki & Maarit Leskelä-Kärki: Esoteerisuus taiteessa ja kirjallisuudessa
- Tommy Ramstedt & Marcus Moberg: Esoteerisuus ja populaarikulttuuri
- Jussi Sohlberg & Nina Kokkinen: Esoteerisuus, new age ja uushenkisyys – kehityssuuntia 1900-luvun loppupuolelta nykypäivään
Esoterian polkuja – Stuttgartista Lohjalle
Vietän tämän kevään Stuttgartissa, Saksassa, Neckar-joen äärellä. Kaupunki kukkuloineen on kaunis, mutta paremmin tunnettu autotehtaistaan kuin luonnostaan. Juuri parempaa paikka esoteriatutkijalle ei silti voisi kuvitella. Antroposofian perustaja Rudolf Steiner (1861–1925) vietti kaupungissa pitkiä aikoja ja piti täällä yli 250 esitelmää vuosina 1906–1924. Eilisellä päiväkävelyllä huomasimme erään kotikatumme talon seinässä laatan, joka kertoi Steinerin asuneen talossa vuosina 1911–1924 Stuttgartissa oleskellessaan.
Vain muutaman kilometrin päähän asunnostamme Steiner perusti ensimmäisen steinerkoulun nimeltään die Freie Waldorfschule Uhlandshöhe vuonna 1919. Koulualoitteessa kaupungin kauneus ja käytännöllisyys yhdistyvät. Koulun paikka on upea: korkealta kukkulalta avautuvat näkymät aina Schwabenin Jura-vuoristoon asti, ja alhaalla levittäytyy kaupunki alas laaksoon. Koulua ei kuitenkaan perustettu tänne kauniiden maisemien vuoksi.
Koulut tunnetaan yhä suurimmassa osassa maailmaa waldorf-kouluina juuri tämän ensimmäisen koulun vuoksi, sillä koulu perustettiin Waldorf-Astoria -tupakkatehtaan työntekijöiden lapsille. Tehtaanjohtaja Emil Molt (1876–1936) sijoitti kouluun huomattavat määrät rahaa ja innostusta, mikä ei sinänsä ollut poikkeuksellista; 1900-luvun alussa teollisuusjohtajien oletettiin pitävän huolta alaisistaan isällisesti. Monet koulun käytännöt olivat kuitenkin tuolloin uusinta uutta: saman opetuksen tarjoaminen kaikille taustasta riippumatta, poikien ja tyttöjen yhteisopetus, taiteen vahva läsnäolo, vieraiden kielten varhaisuus ja se, ettei opetus perustunut paikallaan istumiseen, vaan itse tekemiseen.
Nykyään Uhlandshöhen koulun läheisyydestä löytyvät myös steinerpedagoginen opettaja- ja varhaiskasvatusseminaari, kristiyhteisön kirkko, kulttuuritalo Rudolf Steiner -haus ja vapaa korkeakoulu. Muuten usein karussa ja harmaassa kaupungissa kulkiessaan saattaa koska tahansa törmätä goetheanistiseen muotokieleen.
Ensimmäisen steinerkoulun jälkeen kouluja perustettiin Eurooppaan tiheään tahtiin, ja jo vuonna 1928 perustettiin mm. USA:n ensimmäinen steinerkoulu. Suomen ensimmäinen steinerkoulu – sama, jota olen itse käynyt – perustettiin kuitenkin vasta 1955 Helsinkiin. Vaikutteet Stuttgartista Suomeen kulkeutuivat kuitenkin todellisuudessa paljon nopeammin.
Olly (Olga) Donner (os. Sinberychoff, 1881–1956) ja Uno Donner (1872–1958) olivat suomalaisia kosmopoliitteja, antroposofeja ja hyväntekeväisyyden harjoittajia. He tutustuivat antroposofiaan 1910-luvulla ja viettivät seuraavien vuosikymmenten mittaan paljon aikaa Dornachissa ja muualla Euroopassa kuuntelemassa Steinerin ja muiden antroposofien luentoja.
1923 Olly Donner kirjoitti ilmeisen innostuneen kirjeen äidilleen Stuttgartista, jossa pariskunta oli tutustunut uudenlaiseen pedagogiikkaan – kyse oli tietenkin steinerpedagogiikasta ja Uhlandshöhen steinerkoulusta. Myös Donnerien ja Sinebrychoffien suvuissa oli tapana tukea paikallisia kouluja, ja Olly Donner pääsi toteuttamaan uutta pedagogista innostustaan Gerknäsin pientenlasten koulussa. Koulu oli ollut olemassa jo aiemmin, mutta pariskunnan hankkiessa Lohjalla sijaitsevan Gerknäsin kartanon omistukseensa 1927, pariskunta alkoi tukea koulua taloudellisesti ja vaikuttaa sen pedagogiseen linjaan. Koulussa noudatettiin 1930-luvulla monia steinerpedagogiikasta tuttuja toimintatapoja: lapset maalasivat ”märällä märälle” ja kasvatuksessa painotettiin luomisvoimaa, oppimisen iloa ja vapautta sekä kauneuden näkemistä. Oikeastaan Suomen ensimmäinen steinerkoulu tuli siis Stuttgartin tuomisina maahamme jo tuolloin!
Olly ja Uno Donner toivat mukanaan Suomeen monia muitakin antroposofisia aloitteita, kuten hoitopedagogiikan, jota harjoitettiin Olly Donnerin tukemassa Gustafsbergin hoitokodissa, sekä biodynaamisen viljelyn, jota Uno Donner toteutti Gerknäsin kartanossa. Suomi oli eläväinen osa esoteerista Eurooppaa – kiitos esimerkiksi Olly ja Uno Donnerin.
Esoteric content ’hiding in plain sight’?
Art historian Marja Lahelma, who is a member of the Seekers of the New project, has examined esotericism as a marginalised dimension in Finnish art history in a new publication by the Finnish National Gallery. Lahelma problematises the notion of the ‘Golden Age’ connecting it with a sense of nostalgia and melancholic longing. She argues that nationalism and esotericism were in fact deeply intertwined in the artistic discourses of the period. The article explores these issues through two case studies, the first of which focuses on the myth of Akseli Gallen-Kallela as a national hero and patriotic-minded artist, while the second one explores a national monument, the Lönnrot Memorial (1902) by Emil Wikström. According to Lahelma, this sculptural work that is located in a public park in the very centre of Helsinki represents a fascinating example of esoteric content ‘hiding in plain sight’.
The article ”From Nostalgia to Where…? National Romanticism, Esotericism, and the ‘Golden Age of Finnish Art’” is available online and can be downloaded on the Finnish National Gallery’s website at https://research.fng.fi/
Yhteistyössä
Uuden Etsijät 