Toukokuisena lauantaina ilmassa oli suuren akateemisen juhlan tuntua, kun Nina Kokkisen väitöstilaisuuteen alkoi kertyä väkeä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Publicum-rakennuksen aula täyttyi väittelijän kollegoista, opiskelijoista, ystävistä ja läheisistä, ja tilaisuuteen saapui paljon kuulijoita myös yliopiston ulkopuolelta. Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa -tutkimuksen saama julkisuus herätti selvästi kiinnostusta, saliin kertyi 140 kuulijaa.

Väitöstilaisuus oli monin tavoin poikkeuksellinen, jo pelkästään aiheensa puolesta. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen väitöskirja, jossa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaista taide- ja kulttuurihistoriaa lähestyttiin kansainvälisen esoteerisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Kun kohteena ovat vielä yhdet keskeisimmistä suomalaisista tuon ajan taiteilijoista, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen, on selvää, että Kokkisen tutkimus muuttaa paljon näkemystämme taiteen ja laajemminkin Suomen historiasta, ja tulee olemaan tärkeä perusta tuleville tutkimuksille. Kokkisen tutkimuksen taustalla on niin varhaisempaa, erityisesti Sixten Ringbomin ja Salme Sarajas-Kortteen 1960-80-luvuilla tekemää taidehistoriallista tutkimusta kuin monen nykyajan taidehistorioitsijan, kuten Marja Lahelman, Juha-Heikki Tihisen sekä Riikka Stewenin tutkimuksia. Totuudenetsijät tarjoaa kuitenkin niin paljon uutta tietoa, joka perustuu ainutlaatuisen laajaan kulttuuri- ja taidehistorialliseen aineistoon sekä uusimman esoteriatutkimuksen mahdollistamiin teoreettisiin avauksiin, että voidaan puhua suoranaisesta Tapauksesta suomalaisella tutkimuskentällä. Karonkkaillallisella jo puhuttiin ”salmelaisista” eli sarajaskortteelaista perintöä kantavista nykytutkijoista. Tämä perinne on ollut tähän asti aika näkymätön ja marginaalinen, nyt se nousee uudenlaisella tavalla kansainvälisen tutkimuskeskustelun kehyksessä esiin.

Tästä kaikesta, traditiosta ja uudesta, keskusteltiin paljon ja syvällisesti kaksi ja puolituntisen väitöksen ajan. Väitöstilaisuudesta teki poikkeavan myös se, että paikalla oli kaksi vastaväittäjää. Taidehistorian yliopistonlehtori, dosentti Riikka Stewen ja Donner-instituutin johtaja, uskontotieteen dosentti Ruth Illman ovat omien alojensa huippututkijoita ja kykenivät avaamaan tutkimusta hedelmällisesti eri tieteenalojen näkökulmista. Karonkassa heiteltiin jo ajatusta tämän mahtavan vastaväitöskombon tulevista työtehtävistä. Niin sujuvasti ja elegantisti sujui yhteisvastaväittäminen ja kolmen ihmisen saumaton ja innostunut keskustelu.

Vaikka vastaväittäjät olivat selvästi hyvin vaikuttuneita koko väitöskirjan asiantuntemuksesta ja paneutuneisuudesta, eivät he päästäneet väittelijää helpolla. Kokkinen sai selittää tarkasti, mitä tarkoittaa henkisyydellä, etsijyydellä ja okkultuurilla ja miten nämä käsitteet ovat käytettävissä jatkossa uskontotieteellisessä tutkimuksessa. Hän sai myös avata yksityiskohtaisesti metodista välineistöään, niin kuviin kuin teksteihin liittyvää lähilukuaan ja siihen liittyviä prosesseja. Saimme kuulla, miten Simbergin kukat ja Gallen-Kallelan ’aavistus’ johdattivat tutkijan aikalaiskirjallisuuden ja taiteen kautta yhä syvemmälle esoteerisuuden tulkintoihin. Ruth Illman painottikin, miten Kokkisen tutkimus on kaukana kaikesta spekulatiivisuudesta: kaikki tulkinnat on huolellisesti perusteltu laajaan aikalaismateriaaliin pohjautuen. Kokkinen on perehtynyt niin taiteilijoiden kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin, luonnosvihkoihin, heidän lukemiinsa kirjoihin ja niiden marginaaleihin tehtyihin merkintöihin kuin aikakauden keskusteluihin lehdistössä sekä niihin erilaisiin kansainvälisiin esoteerisiin virtauksiin, joiden keskellä taiteilijat elivät. Aikalaiskonteksti elää tutkimuksessa runsaana ja monivivahteisena.

Väitöstilaisuus avasi harvinaisella tavalla myös tutkijan tutkimusprosessia, josta Kokkinen kirjoittaa laajasti tutkimuksensa johdannossa. Tutkimuksen alkulaukauksena on ollut hämmennys 1900-luvun taitteen taideteosten ja niistä aistittavissa olevan uskonnollisuuden äärellä. Kokkinen halusi lähteä tutkimaan, mistä tässä uskonnollisuudessa oli kyse ja mitä kaikkea se tarkoitti. Tutkimukselliseksi käsitteeksi nousi sitä myöten henkisyys, ja vähitellen tutkimus fokusoitui totuudenetsijän hahmoon, joka sai alkunsa huomion kiinnittämisestä kaapuhahmoihin, kulkijoihin, joita ajan taiteessa esiintyy usein. Näin totuudenetsijästä tuli työhön samaan aikaan teoreettinen käsite ja historiallisesta aineistosta esiin nouseva hahmo, johon myös aikalaisteksteissä, kuten Eino Leinon runoissa, viitataan.

Stewen haastoi Kokkista muun muassa Magnus Enckellin puuttumisesta tutkittavien joukosta sekä ajan taiteessa olennaisesta pakanallisuuden tematiikasta, joka jää sivuun kristilliseen kehykseen tuotetuissa taideteoksissa. Stewen toi myös rikkaasti esiin sen, miten Kokkisen vahvasti esoteerisiksi tulkitsema traditio ja tietyt käsitteet ja ilmiöt ovat rinnasteisia pitkälle filosofiselle ja taideteoreettiselle traditiolle. Kokkisen tulkintoja purkava keskustelu oli harvinaisen antoisaa, kun yleensä väitöstilaisuuksissa pureudutaan enimmäkseen johdannon luomaan työn perustukseen. Nyt saimme kuulla – eriäviäkin – tulkintoja Simbergin Johanneksenkirkon maalauksista, joita Stewen sanoi tulkinneensa aiemmin enemmän fenomonologisen kehyksen kautta kuin suhteessa henkistymiseen.

Väitöskeskustelu olisi varmasti voinut kestää vielä paljon kauemminkin, niin herkeämättä ja eläytyen yleisö kuunteli eikä väittelijässäkään tai vastaväittäjissä ollut havaittavissa väsymystä. Tilaisuus houkutteli varmasti jokaisen yleisössä lukemaan itse väitöskirjaa tai vähintäänkin siitä tehtyä upeaa Vastapainon kustantamaa tietokirjaa, joka meni tilaisuudessa kuin kuumille kiville.

Loppulausunnot palkitsivat niin väittelijän kuin yleisönkin: Ruth Illman kiitteli Kokkista taitavasta monitieteisyydestä, onnistuneista käsite- ja aineistovalinnoista sekä tarkoista aineistoon pohjautuvista tulkinnoista ja Riikka Stewen vakuutti tutkimuksen olevan ”häikäisevän vakuuttava”, tarkka, hienostunut, näkemyksellinen ja huomattava. Stewenin rinnastus itse tutkimuksen tekijään totuudenetsijänä tuntui oivalliselta päätökseltä pitkälle tutkimustyölle.

Iltajuhlassa vieraat saivat nauttia aurinkoisesta Hus Lindmanin salista, jota ympäröi turkulainen esoteerinen historia Donnerska Instituutista, Ett Hem -museon teosofiseen historiaan ja Sibelius-museon esoteeriseen musiikkihistoriaan – olihan Sibelius Gallen-Kallellalle tietynlainen näkijähahmo ja hän sävelsi musiikkia muun muassa vapaamuurarien tilaisuuksiin. Iltajuhlaa siivitti myös ritualistinen taideteos, joka syntyi musiikin ja hiilipiirroksen muodossa yleisön silmien edessä.

Koko Uuden etsijät -projekti onnittelee tuoretta tohtoria tutkimuksesta, joka luo merkittävän pohjan koko tutkimushankkeellemme!