Pekka Ervastin ajattelu Ruusu-Risti -lehdessä 1920-luvulla

Kulttuurihistorian oppiaineeseen syksyllä 2019 tekemäni kandidaatintutkielma käsitteli okkultistisen Ruusu-Risti ry:n julkaisemaa lehteä ja sen ydinviestejä 1920-luvulla. Suomeen vuonna 1920 perustettu Ruusu-Risti ry on osa suomalaista ja kansainvälistä teosofista verkostoa. Se ei kuitenkaan liity mihinkään kansainväliseen ruusu-ristiläiseen järjestöön, vaan on itsenäinen toimija. Yhdistyksen perustaja ja lehden päätoimittaja oli suomalaisen teosofian puuhamies Pekka Ervast (1875-1934).

Keskityin tutkielmassani Ruusu-Risti-lehden ensimmäiseen vuosikymmeneen 1920-luvulla. Tarkoituksenani oli selvittää, mikä oli lehden ydinviesti ja osaltaan myös pohtia sitä, mitä lehden julkaisutoiminnalla haluttiin saavuttaa. Ervastin rooli päätoimittajana ja yhdistyksen johtohahmona lienee vaikuttanut lehden sisältöön olennaisesti. Taustatyötä tehdessäni en löytänyt selontekoa lehden toimituskunnasta. Ervastin tuottamissa Toimittajaltakirjoituksissa mainittiin lähinnä lehden toimitussihteeri, joka 1920-luvun aikana ehti ilmeisesti vaihtua toistuvasti. Lehden aloittaessa toimitussihteerinä toimi Aarni Kouta. Toimittajalta-kirjoitukset toimivat eräänlaisina lehden pääkirjoituksina. Ervast toi niissä esiin henkilökohtaisia tuntojaan, teosofisia uutisia maailmalta ja lehden ja yhdistyksen kuulumisia. Päätin kiinnittää huomioni erityisesti näihin kirjoituksiin.

Kansallismielisyys Ruusu-Risti-lehdessä

Toimittajalta-kirjoitusten lisäksi uskon Ruusu-Risti-lehden ydinviestin löytyvän Ervastin Kalevalaa käsittelevistä kirjoituksista. Ervast oli julkaissut jo vuonna 1913 teoksen Suomen kansallishaltia ja vuonna 1916 Kalevalaa teosofiselta kannalta käsittelevän teoksen Kalevalan avain. Lehteä varten tuotettu kirjoitussarja jatkaa Ervastin aiempia pohdintoja Kalevalan roolista kansainvälisesti merkittävänä eepoksena ja suomalaisten pyhänä kirjana. Erityisesti Suomen kansallisvaltion merkitys teosofisessa tulevaisuudessa nousi Ervastin pohdintojen keskiöön. Hän esitti toistuvasti uskomuksensa siitä, että Suomen kansalle tulee lankeamaan jokin erityistehtävä, joka toteuttamalla lunastetaan paikka muiden kansakuntien rinnalla.

IMG_4832
Pekka Ervastin rintakuva Ruusu-Risti ry:n tiloissa Helsingissä. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Ervastin ajatusten kirjaimellisuuden voi toki kyseenalaistaa. Uskontohistorioitsija Per Faxneld kuvailee artikkelissaan ”Blavatsky the Satanist: Luciferianism in Theosophy, and its Feminist Implications”, kuinka myös teosofisen liikkeen kansainvälisellä johtohahmolla, H.P.Blavatskylla oli tapana verhota ajatuksensa allegorioihin ja käyttää liioittelua voimakeinona.

Ruusu-Risti ry – pyhäkkö Ervastille

Ruusu-Risti-lehteä ei ilmeisesti ole Suomessa tutkittu. Uuden etsijät -hankkeen Antti Harmainen on kuitenkin Pro Gradu -tutkielmassaan Modernin mystikot – teosofian ulottuvuudet Pekka Ervastin ja Eino Leinon maailmankuvissa 1902–1908 pohtinut Ervastin kiinnostusta teosofian kansallismielisiin piirteisiin. Harmainen argumentoi, että teosofiaa käytettiin 1900-luvun alun Suomessa nationalistisen ajattelun pohjana. Ervast oli erityisen kiinnostunut teosofisen kirjallisuuden sisältämistä rotu- ja kansallismyyteistä, joita hän omissa kirjoituksissaan yhdisti Topeliuksen ja Lönnrotin kansallisajatteluun.

1920-luvulle tämä kiinnostus oli hioutunut jo omaksi teosofian virtauksekseen. Ervastin kansallismielisyys ja kiinnostus Kalevalaan oli yksi syistä, joka lopulta ajoi hänet eroamaan Suomen Teosofisesta Seurasta ja perustamaan Ruusu-Risti ry:n. Yhdistyksestä ja sen äänenkannattimena toimineesta lehdestä muodostui pyhäkkö Ervastin kehittämälle teosofiselle suuntaukselle. Sven Krohn punnitsi Ruusu-Risti -lehdessä Ervastin ja tämän näkemysten merkitystä seuralle Ervastin 50-vuotisjuhlien aikaan lokakuussa 1925:

”Paljon tärkeämpää on, että me P.E:n sanomaa tarkoin itsenäisesti ja vakavasti punnitsemme ja että yritämme sitä elämässämme toteuttaa, sillä sitä se tosiaankin ansaitsee. Se on täynnä totuuden paatosta ja inhimillisen ponnistuksen synnyttämän tiedon rauhaa. Ammentaessamme siitä ammennamme todella ikään kuin tyhjentymättömästä lähteestä, lähteestä, joka ei tosin itsekylläiselle mitään anna, mutta joka sammuttaa totuutta etsivän sielun polttavan janon.”

Vieraillessani Ruusu-Risti ry:n yleisöluennolla marraskuussa 2019 minulle jäi sellainen vaikutelma, että Ervastin asema on yhä kyseenalaistamaton. Yhdistyksen toiminta vaikuttaa perustuvan Ervastin ajattelun ja kirjoitusten vaalimiseen. Yksikään uusi johtaja ei ole noussut Ervastin rinnalle, tai tilalle hänen kuolemansa jälkeen, eivätkä muut teosofiset virtaukset ole muuttaneet Ruusu-Ristin toiminnan suuntaa.

Kirjoittanut kulttuurihistorian opiskelija Emma Kataja.

Artikkelikokoelma Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa julkaistaan huhtikuussa

Pitkään tekeillä ollut Uuden etsijät -hankkeen suurponnistus, huolellisesti valmisteltu ja uuteen tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen perustuva artikkelikokoelma Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa on viimeistelyvaiheessa. Vertaisarvioidun teoksen ovat toimittaneet Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen. Kirjoittajat ovat hankkeen tutkijoita sekä muita alan suomalaisia asiantuntijoita. Teoksen julkaisee huhtikuussa Vastapaino, jonka sivuilta kirjaa voi jo ennakkotilata.

Kirjan kaikille avoin julkaisutilaisuus järjestetään Tampereella Tampere-talon Aula-klubilla tiistaina 21.4.2020 sekä Turussa kaupunginkirjaston Tietotorilla 29.4.2020 klo 18 alkaen. Tervetuloa!

img_7139Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa esittelee keskeiset esoteeriset liikkeet ja virtaukset, kuten spiritualismi, teosofia, antroposofia, ruusuristiläisyys, vapaamuurarius ja parapsykologia. Sen lisäksi teoksessa käsitellään esoteerisuuden ja okkultismin suhdetta politiikkaan, tieteeseen, taiteeseen ja populaarikulttuuriin. Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa on ensimmäinen kattava tietokirja näistä aiheista.

Teos esittelee 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen esoteeriset ja okkulttiset liikkeet ja virtaukset asiallisesti ja kiihkottomasti. Käsittelyyn tulevat lisäksi virtausten juuret menneisyydessä sekä niiden jatkumo aina nykypäivän new ageen ja uushenkisyyteen asti. Kirjassa tehdään myös selkoa aihepiiriin liittyvästä, monin tavoin ymmärretystä ja määritellystä käsitteistöstä.

Alla teoksen sisällysluettelo, josta pääsee jo tutustumaan sisältöön hieman tarkemmin.

 

 

I Johdanto

  • Nina Kokkinen & Tiina Mahlamäki: Näkökulmia esoteerisuuteen ja okkultismiin
  • Tomas Mansikka & Tiina Mahlamäki: Suomalaisen esoterian juurilla

II Esoteeriset liikkeet ja virtaukset  

  • Marjo Kaartinen & Maarit Leskelä-Kärki: Spiritualismi
  • Juuso Järvenpää: Psyykkinen tutkimus ja parapsykologia
  • Antti Harmainen: Teosofia
  • Johannes Laine & Nina Kokkinen: Ruusuristiläisyys ja Pekka Ervastin perintö
  • Nils G. Holm & Tiina Mahlamäki: Vapaamuurarius
  • Julia von Boguslawski: Antroposofia

III Esoteerisuus yhteiskunnassa ja kulttuurissa

  • Antti Harmainen: Esoteria ja politiikka
  • Julia von Boguslawski: Esoterian suhde tieteeseen
  • Nina Kokkinen, Tiina Mahlamäki & Maarit Leskelä-Kärki: Esoteerisuus taiteessa ja kirjallisuudessa
  • Tommy Ramstedt & Marcus Moberg: Esoteerisuus ja populaarikulttuuri
  • Jussi Sohlberg & Nina Kokkinen: Esoteerisuus, new age ja uushenkisyys – kehityssuuntia 1900-luvun loppupuolelta nykypäivään

 

Esoterian polkuja – Stuttgartista Lohjalle

Vietän tämän kevään Stuttgartissa, Saksassa, Neckar-joen äärellä. Kaupunki kukkuloineen on kaunis, mutta paremmin tunnettu autotehtaistaan kuin luonnostaan. Juuri parempaa paikka esoteriatutkijalle ei silti voisi kuvitella. Antroposofian perustaja Rudolf Steiner (1861–1925) vietti kaupungissa pitkiä aikoja ja piti täällä yli 250 esitelmää vuosina 1906–1924. Eilisellä päiväkävelyllä huomasimme erään kotikatumme talon seinässä laatan, joka kertoi Steinerin asuneen talossa vuosina 1911–1924 Stuttgartissa oleskellessaan.

Vain muutaman kilometrin päähän asunnostamme Steiner perusti ensimmäisen steinerkoulun nimeltään die Freie Waldorfschule Uhlandshöhe vuonna 1919. Koulualoitteessa kaupungin kauneus ja käytännöllisyys yhdistyvät. Koulun paikka on upea: korkealta kukkulalta avautuvat näkymät aina Schwabenin Jura-vuoristoon asti, ja alhaalla levittäytyy kaupunki alas laaksoon. Koulua ei kuitenkaan perustettu tänne kauniiden maisemien vuoksi.

Koulut tunnetaan yhä suurimmassa osassa maailmaa waldorf-kouluina juuri tämän ensimmäisen koulun vuoksi, sillä koulu perustettiin Waldorf-Astoria -tupakkatehtaan työntekijöiden lapsille. Tehtaanjohtaja Emil Molt (1876–1936) sijoitti kouluun huomattavat määrät rahaa ja innostusta, mikä ei sinänsä ollut poikkeuksellista;  1900-luvun alussa teollisuusjohtajien oletettiin pitävän huolta alaisistaan isällisesti. Monet koulun käytännöt olivat kuitenkin tuolloin uusinta uutta: saman opetuksen tarjoaminen kaikille taustasta riippumatta, poikien ja tyttöjen yhteisopetus, taiteen vahva läsnäolo, vieraiden kielten varhaisuus ja se, ettei opetus perustunut paikallaan istumiseen, vaan itse tekemiseen.

Nykyään Uhlandshöhen koulun läheisyydestä löytyvät myös steinerpedagoginen opettaja- ja varhaiskasvatusseminaari, kristiyhteisön kirkko, kulttuuritalo Rudolf Steiner -haus ja vapaa korkeakoulu. Muuten usein karussa ja harmaassa kaupungissa kulkiessaan saattaa koska tahansa törmätä goetheanistiseen muotokieleen.

Ensimmäisen steinerkoulun jälkeen kouluja perustettiin Eurooppaan tiheään tahtiin, ja jo vuonna 1928 perustettiin mm. USA:n ensimmäinen steinerkoulu. Suomen ensimmäinen steinerkoulu – sama, jota olen itse käynyt – perustettiin kuitenkin vasta 1955 Helsinkiin. Vaikutteet Stuttgartista Suomeen kulkeutuivat kuitenkin todellisuudessa paljon nopeammin.

Olly (Olga) Donner (os. Sinberychoff, 1881–1956) ja Uno Donner (1872–1958) olivat suomalaisia kosmopoliitteja, antroposofeja ja hyväntekeväisyyden harjoittajia. He tutustuivat antroposofiaan 1910-luvulla ja viettivät seuraavien vuosikymmenten mittaan paljon aikaa Dornachissa ja muualla Euroopassa kuuntelemassa Steinerin ja muiden antroposofien luentoja. 1923 Olly Donner kirjoitti ilmeisen innostuneen kirjeen äidilleen Stuttgartista, jossa pariskunta oli tutustunut uudenlaiseen pedagogiikkaan – kyse oli tietenkin steinerpedagogiikasta ja Uhlandshöhen steinerkoulusta. Myös Donnerien ja Sinebrychoffien suvuissa oli tapana tukea paikallisia kouluja, ja Olly Donner pääsi toteuttamaan uutta pedagogista innostustaan Gerknäsin pientenlasten koulussa. Koulu oli ollut olemassa jo aiemmin, mutta pariskunnan hankkiessa Lohjalla sijaitsevan Gerknäsin kartanon omistukseensa 1927, pariskunta alkoi tukea koulua taloudellisesti ja vaikuttaa sen pedagogiseen linjaan. Koulussa noudatettiin 1930-luvulla monia steinerpedagogiikasta tuttuja toimintatapoja: lapset maalasivat ”märällä märälle” ja kasvatuksessa painotettiin luomisvoimaa, oppimisen iloa ja vapautta sekä kauneuden näkemistä. Oikeastaan Suomen ensimmäinen steinerkoulu tuli siis Stuttgartin tuomisina maahamme jo tuolloin!

Olly ja Uno Donner toivat mukanaan Suomeen monia muitakin antroposofisia aloitteita, kuten hoitopedagogiikan, jota harjoitettiin Olly Donnerin tukemassa Gustafsbergin hoitokodissa, sekä biodynaamisen viljelyn, jota Uno Donner toteutti Gerknäsin kartanossa. Suomi oli eläväinen osa esoteerista Eurooppaa – kiitos esimerkiksi Olly ja Uno Donnerin.

Esoteric content ’hiding in plain sight’?

Art historian Marja Lahelma, who is a member of the Seekers of the New project, has examined esotericism as a marginalised dimension in Finnish art history in a new publication by the Finnish National Gallery. Lahelma problematises the notion of the ‘Golden Age’ connecting it with a sense of nostalgia and melancholic longing. She argues that nationalism and esotericism were in fact deeply intertwined in the artistic discourses of the period. The article explores these issues through two case studies, the first of which focuses on the myth of Akseli Gallen-Kallela as a national hero and patriotic-minded artist, while the second one explores a national monument, the Lönnrot Memorial (1902) by Emil Wikström. According to Lahelma, this sculptural work that is located in a public park in the very centre of Helsinki represents a fascinating example of esoteric content ‘hiding in plain sight’.

The article From Nostalgia to Where…? National Romanticism, Esotericism, and the ‘Golden Age of Finnish Art’” is available online and can be downloaded on the Finnish National Gallery’s website at https://research.fng.fi/

Screenshot 2020-01-28 at 19.53.44

 

G. I. Gurdjieff – länsimaiden ensimmäinen guru

H. P. Blavatskyn, Rudolf Steinerin tai Aleister Crowleyn kaltaisten suurten esoteerikoiden rinnalla G. I. Gurdjieff on yhä edelleen verrattain tuntematon hahmo.

Tämä on ymmärettävää ottaen huomioon sen, miten sekä Blavatskyn teosofia että Steinerin antroposofiakin pyrkivät suuruutensa vuosina tavoittelemaan mahdollisimman suuria ihmismassoja, kun taas Crowley kaikessa kiistanalaisuudessaan on vaikuttanut jo useammassa polvessa luovan alan lahjakkuuksiin aina The Beatlesista Led Zeppelinin kautta Marilyn Mansoniin ja Jay-Z:hen (!).

Gurdjieffin oppijärjestelmä, ”Neljäs Tie” tai yksinkertaisemmin ”Työ” (”The Work”) syntyi suljetun ympäristön tarpeisiin, tavallaan vastavirtakulttuuriksi länsimaisen esoterian valtavirran rinnalle. ”Työn” sisältö oli pitkään – ja on paikoin edelleen – salattu julkisuudelta, eikä Gurdjieffin oma kädenjälki – kuten 1293-sivuinen pääteos Beelzebub’s Tales to His Grandson – ole rohkaissut suuria massoja ajautumaan hänen aatostensa pariin.

Kaikesta salaperäisyydestään ja epäkäytännöllisyydestään huolimatta Gurdjieffin oppi – synkreettinen kokonaisuus, jonka taustalta paistavat ainakin suufilaisuuden, gnostilaisuuden, uusplatonismin ja ortodoksimystiikan vaikutus – jäi elämään. Unesta havahtumisen, inhimillisen tasapainon ja korkeamman olemuksen etsimisen teemat ovat puhutelleet etsijöitä vuosikymmenestä toiseen. Gurdjieffin ovat omaksi henkiseksi oppi-isäkseen tunnustaneet osittain ainakin mm. näyttelijät Bill Murray, John Cleese ja Terence Stamp, elokuvaohjaaja Peter Brook, runoilija Henry Miller ja muusikot Kate Bush ja Robert Fripp.

Hippo Taatila on kääntämä Gurdjieffin teos

Gurdjieffia käsittelevä akateeminen tutkimus oli vuosikausien ajan marginaalista, mutta 2000-luvun puolella, ehkä osana laajempaa esoterian tutkimuksen aaltoa, on Gurdjieff herättänyt tutkijoiden mielenkiinnon. Hänen työnsä tasoja ja taustoja ovat tehneet tunnetuksi akateemisissa piireissä mm. Carole Cusack Sydneyn yliopistosta ja Steven Sutcliffe Edinburghin yliopistosta. Gurdjieffin filosofiasta kiinnostuneelle luvassa on tutkimaton aarreaitta, sillä toisin kuin monien muiden tunnettujen esoteerikoiden tapauksessa, hänen työtään ei ole tutkittu ja kanonisoitu loppuun.

Onpa Gurdjieff näkynyt viime vuosina maailmanpolitiikassakin: vuoden 2014 Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan aikana lännelle tunnetuksi tullut venäläinen politologi Aleksandr Dugin on julkisesti tunnustanut Gurdjieffin yhdeksi lähteistään.

Gurdjieffin vaikutus näkyy myös suomalaisessa kulttuurissa. Paitsi että Gurdjieffin varhaisiin oppilaisiin kuulunut Leonid de Stjernvall oli suomalainen, ovat vuosien varrella yksi jos toinenkin suomalainen etsiytyneet hänen oppiensa seuraan. Vain muutamia mainitakseni ovat ainakin Jukka Kuoppamäki, CMX-yhtyeen A. W. Yrjänä, ministeri Pekka Haavisto ja romaanikirjailija Heikki Kännö ammentaneet Gurdjieffista omaan työhönsä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
A. W. Yrjänä Turun kirjamessuilla syksyllä 2018. Kuva: Tiina Mahlamäki

Turun yliopiston kurssillani annan kuulijoille kattavan kokonaiskuvan G. I. Gurdjieffin elämästä – todellisesta ja spekuloidusta – hänen opistaan ja opetuslapsistaan, vaikutuksestaan populaarikulttuuriin, hänestä tehtyyn akateemiseen tutkimukseen ja vaikutuksestaan Suomeen. Kurssin päätteeksi käymme sumeilematta käsiksi Beelzebub’s Tales to His Grandsoniin.

Sielu on tehtävä, ei esine / näinhän me sovittiin!


Blogi-tekstin on kirjoittanut tietokirjailija ja tutkija Hippo Taatila. Uuden etsijät järjesti yhteistyössä Turun yliopiston uskontotieteen oppiaineen kanssa kurssin
G. I. Gurdjieff: Länsimaiden ensimmäinen guru marraskuussa 2019, jolla Hippo Taatila luennoi.