The esoteric interests of Finland’s fin-de-siècle artists have been brought out of the darkness

…it seems clear that esoteric ideas were far more than a passing fancy for Finland’s fin-de-siècle artists. Their interests reflect the kinds of topics of conversation taking place in the art salons across Europe, from Paris to Berlin and to Helsinki.”

The esoteric interests of Finland’s fin-de-siècle artists have been brought out of the darkness by two researchers of the Seekers of the New project, Nina Kokkinen and Marja Lahelma. Gill Crabbe reports from the conference Approaching Esotericism and Mysticism: Cultural Influences that was organised by the Seekers of the New in collaboration with the Donner Institute and took place at the University of Turku in the beginning of June.

Read the full article in the latest issue of Finnish National Gallery’s online publication FNG Research.

Aiheeseen liittyvä kuva

https://research.fng.fi/

”Spiritism Amusante” – kurkistus taikuuden ihmeisiin

Teksti: Pauliina Räsänen, Art Teatro, hankkeen taiteellinen yhteistyökumppani

Uuden etsijät -hankkeen myötä olen päässyt toteuttamaan uusia tieteellis-taiteellisia aluevaltauksia suunnittelemalla mystiikkaa sisältävän taikaesityksen Spiritism Amusante, joka pohjautuu kulttuurihistorialliseen tutkimukseen ja vapaaseen taiteelliseen tulkintaan.

1800-luvun loppupuolella spiritismiä sisältäviä taikanäytöksiä markkinointiin lehdistössä laajalle yleisölle. Spiritismi vaikutti olleen muotisana, jota käytettiin tai jätettiin käyttämättä riippuen sanan positiivisesta tai negatiivisesta kaiusta suhteessa kohdeyleisön makumieltymyksiin. Koko perhe pienten lasten kanssa saattoi osallistua spiritistisiin istuntoihin pimennetyissä huoneissa. Näissä huoneissa tapahtui merkillisiä taikoja: aaveita leijui, esineitä katosi, instrumentit soittivat itsestään ja kuului selittämättömiä koputuksia.

Harry Houdini vaikutti omalla työllään spiritismi-termin murenevaan maineeseen, koska hän järjesti antispiritismiä sisältäviä kiertueita paljastamaan meedioiden käyttämiä tekniikoita. Meedioiden paljastaminen oli osa Houdinin markkinointitekniikkaa, mutta hän myös perusti ja organisoi taikapiirejä, joiden jäsenet sitoutuivat salaisuuksien hallussapitoon ja niistä vaikenemiseen. Spiritismi terminä ei koskaan hävinnyt taikuuden sanastosta, vaan sillä on edelleen vahva jalansija taikuuden terminologiassa. Taikureiden esittämät telepaattiset, spiritistiset ja ajatustenlukua sisältävät ihmeet mielletään nykyään lähinnä mentalismimagiaksi.

Pauline Schmidt
Pauline Schmidt (kuvaaja tuntematon, kuva sivustolta Sirkusteltta )

Spiritistinen kabinetti -illuusio,  joka nähdään myös omassa showssani, oli Davenportin veljesten kehittelemä illuusio vuodelta 1873. Kabinetti oli usean taikuriesityksen loppuhuipentuma 1880–1890-luvun esityksissä. Naistaikuri Pauline Schmidt esitti koko Suomen kattavalla kiertueellaan kyseistä illuusiota nimellä Vihreä huone. Esitykseni nimen, Spiritism Amusante, lainasin hovitaikuri Sidonia Romanin kiertue-esityksen nimestä. Sidonia Romana esiintyi Suomessa vuonna 1891, mutta hänen henkilöhistoriastaan ei tiedetä juuri mitään.

Taikanäytökseni on vapaasti mukailtu esitys 1890-luvun tyyliin, johon olen etsinyt sisältöä ja inspiraatioita 1800-luvun lopun naistaikureiden, kahlekuninkaiden ja meedioiden repertoaarista. Ruotsalainen taikuri Thomas Andreassen selvitti 1890-luvun taikamysteerejä kanssani erityisesti Pauline Schmidtin repertuaarin pohjalta. Olen tutustunut myös aikakauden musiikkiin ja puvustukseen. Erityisesti Camille Saint-Saënsin säveltämä Danse Macabre auttoi minut löytämään ja tulkitsemaan aikakauden taiteessa voimakkaasti läsnäolevaa mystistä väreilyä.  Taikurille välttämätön silkkinen silinteri-hattu löytyi lopulta Berliinin hattukaupan näyteikkunasta. Kuin omaan päähäni valettu vintage-hattu oli päätynyt putiikkiin vaihdossa. Rekvisiittoja ja taikatemppuja olen rakentanut itse ja yhdessä partnerini Slava Volkovin avustuksella. Spiritistisen kabinetin työsti metalliartesaani Jaakko Rajala sepänpajassaan.

Albert Einsteinin mukaan ”elämää voi katsoa kahdella tavalla: Uskoa, että ihmeitä ei tapahdu, tai uskoa, että jokainen asia on ihme.” Taikuudessa ja esoteriassa ihmisellä on psykologinen halu uskoa ihmeisiin.

Näytöspäivät:

5.6.2019 Donner-Instituutti, Turku, Approaching Esotericisim and Mysticism – konferenssin osallistujille (kantaesitys)

15.6  ja 24.8 Sielun silmä-näyttelyn yhteydessä, Tarvaspään ateljee, Gallen-Kallela -museo, Espoo.

4.7.–3.8.2019 Saariston sirkusfestivaalilla nähdään myös mystiikkaa ja taikuutta esityksessä Circus Sagittarius, ArtTeatro, Kustavi.

Esiintyjät:

Taikataiteilija Pauliina Räsänen, assistentti Slava Volkov.

pauliina 1

 

Kansainvälinen konferenssi esoteriasta ja mystiikasta

IMG_2635
Konferenssin kuva-aiheena on taiteilija Terttu Schroderus-Gustafssonin maalaus ”Voimapiiri” (2015)

Uuden etsijät -hankkeen ja Donner-instituutin yhteistyössä järjestämä kansainvälinen konferenssi

Approaching Esotericism and Mysticism: Cultural Influences

on Turussa kesäkuun alussa 5.-7.6. Konferenssin laajaan ohjelmaan voit perehtyä täällä.

Rekisteröityminen konferenssiin on päättynyt, mutta kaikki sessiot ja key note -luennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista. Lämpimästi tervetuloa!

Aineistojen jäljillä Goetheanumissa

Olen viettänyt viime päivät Yleisen Antroposofisen Seuran arkistossa Sveitsin Dornachissa. Tulin tänne Suomen antroposofisten seurojen historiaa valaisevien aineistojen perässä, koska väitöskirjani tutkimuskohde on Suomen Teosofisen Seuran ja Suomen Antroposofisten Seurojen alkuvaiheet 1900-20-luvuilla. Antroposofinen liike vaikutti siihen aikaan laajalti ympäri Eurooppaa ja suomalaiset antroposofit pitivät yhteyttä täällä sijaitsevaan antroposofian keskukseen.

Kun Rudolf Steiner (1861-1925) perusti Antroposofisen Seuran Saksassa vuonna 1913, siihen liittyi heti myös satakunta suomalaista. Monet heistä olivat tutustuneet hänen ajatteluunsa teosofisten piirien tai lukemiston kautta ja ehkä myös kuulleet hänen esitelmöivän Helsingissä vuosina 1912 tai 1913. Koska Suomessa ei vielä ollut järjestäytynyttä antroposofista toimintaa, ne, joilla oli siihen mahdollisuus, matkustivat kuuntelemaan Steinerin esitelmiä ulkomaille, mm. Berliiniin, Münchenin, Wieniin ja Tukholmaan.

Vuonna 1913 Sveitsin Dornachiin ryhdyttiin myös rakentamaan Antroposofisen Seuran keskusta Goetheanumia. Ensimmäinen puusta rakennettu Goetheanum paloi uuden vuoden yönä 1922/23, jonka jälkeen paikalla tänään oleva rakennus rakennettiin sen tilalle. Uuden Goetheanumin materiaalivalinta betoni viestii Steinerin halusta pystyttää antroposofialle pysyvä maamerkki. Rakennuksen kustannukset katettiin lahjoituksilla, joihin myös suomalaiset antroposofit osallistuivat.

20190515_092324
1920-luvulla monet suomalaiset vieralijat majoittuivat tähän Grosheintzin perheen taloon. Nykyään Haus Duldeckissa toimii Rudolf Steiner Archiv.

Vuonna 1923 Steiner uudelleenorganisoi seuran Yleiseksi Antroposofiseksi Seuraksi, joka siitä lähtien on toiminut kattojärjestönä muiden maiden paikallisille seuroille. Vuonna 1923 perustettiin myös Antroposofiska Sällskapet i Finland – Suomen Antroposofinen Seura, joka tosin pian jakaantui useammaksi seuraksi. Vaikka useimmat suomalaiset liittyivät johonkin näistä, oli yhteys Sveitsissä sijaitsevaan keskukseen edelleen tärkeä. Suomen antroposofisten seurojen puheenjohtajat Uno Donner, Johannes Leino, Edvard Selander ja Wally Homén pitivät jatkuvasti yhteyttä sinne, mm. saadakseen Suomeen vierailevia antroposofian opettajia. Lisäksi monet jäsenet matkustivat Goetheanumiin hakemaan vaikutteita ja seurustelemaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Keskuksen kautta antroposofiset aatteet henkisistä harjoituksista, eurytmiasta (ja muusta taiteesta), steinerpedagogiikasta, biodynaamisesta maataloudesta ja antroposofisesta lääketieteestä levisivät laajalti ja johtivat monenlaisiin paikallisiin sovelluksiin. Minä olen täällä jäljittämässä näitä suomalaisten antroposofien kansainvälisiä yhteyksiä.

20190509_173511
Goetheanumin kupeessa sijaitsevassa muistolehdossa on paitsi Steinerin, myös mm. Suomen Antroposofisen Seuran perustajan Uno Donnerin ja hänen vaimonsa kirjailija Olly Donnerin (synt. Sinebrychoff) viimeinen leposija.

Antroposofian historian tutkijalle tällä riittää tutkittavaa. Goetheanumissa sijaitsee seuran arkisto Goetheanum Dokumentation, jossa säilytetään mm. paikallisten seurojen kirjeenvaihtoa Yleisen Antroposofisen Seuran kanssa. Viereisessä Haus Duldeckissä sijaitsee Rudolf Steiner Archiv, jossa säilytetään Rudolf ja Marie Steinerin henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. Kivenheiton päässä on myös Albert Steffen Archiv, jossa säilytetään Steffenin kirjeenvaihtoa. Hän oli Yleisen Antroposofisen Seuran puheenjohtaja Steinerin kuoleman jälkeen. Tutkijana sitä on kiitollinen, kun tällaiset yksityiset arkistot toivottavat tervetulleeksi ja avaavat ovensa ulkopuoliselle.

20190514_200701
1920-luvulla Yleisen Antroposofisen Seuran toimisto sijaitsi Goetheanumin vieressä Haus Friedwartissa. Lähes kaikki arkistossa lukemani suomalaisten kirjeet on osoitettu tänne. Tänään rakennuksessa toimii viihtyisä Gästehaus Friedwart .

Tutkija totuudenetsijänä – Nina Kokkisen väitöstilaisuus Turun yliopistossa 4.5.2019

Toukokuisena lauantaina ilmassa oli suuren akateemisen juhlan tuntua, kun Nina Kokkisen väitöstilaisuuteen alkoi kertyä väkeä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Publicum-rakennuksen aula täyttyi väittelijän kollegoista, opiskelijoista, ystävistä ja läheisistä, ja tilaisuuteen saapui paljon kuulijoita myös yliopiston ulkopuolelta. Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa -tutkimuksen saama julkisuus herätti selvästi kiinnostusta, saliin kertyi 140 kuulijaa.

IMG_5990Väitöstilaisuus oli monin tavoin poikkeuksellinen, jo pelkästään aiheensa puolesta. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen väitöskirja, jossa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaista taide- ja kulttuurihistoriaa lähestyttiin kansainvälisen esoteerisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Kun kohteena ovat vielä yhdet keskeisimmistä suomalaisista tuon ajan taiteilijoista, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen, on selvää, että Kokkisen tutkimus muuttaa paljon näkemystämme taiteen ja laajemminkin Suomen historiasta, ja tulee olemaan tärkeä perusta tuleville tutkimuksille. Kokkisen tutkimuksen taustalla on niin varhaisempaa, erityisesti Sixten Ringbomin ja Salme Sarajas-Kortteen 1960-80-luvuilla tekemää taidehistoriallista tutkimusta kuin monen nykyajan taidehistorioitsijan, kuten Marja Lahelman, Juha-Heikki Tihisen sekä Riikka Stewenin tutkimuksia. Totuudenetsijät tarjoaa kuitenkin niin paljon uutta tietoa, joka perustuu ainutlaatuisen laajaan kulttuuri- ja taidehistorialliseen aineistoon sekä uusimman esoteriatutkimuksen mahdollistamiin teoreettisiin avauksiin, että voidaan puhua suoranaisesta Tapauksesta suomalaisella tutkimuskentällä. Karonkkaillallisella jo puhuttiin ”salmelaisista” eli sarajaskortteelaista perintöä kantavista nykytutkijoista. Tämä perinne on ollut tähän asti aika näkymätön ja marginaalinen, nyt se nousee uudenlaisella tavalla kansainvälisen tutkimuskeskustelun kehyksessä esiin.IMG_5991

Tästä kaikesta, traditiosta ja uudesta, keskusteltiin paljon ja syvällisesti kaksi ja puolituntisen väitöksen ajan. Väitöstilaisuudesta teki poikkeavan myös se, että paikalla oli kaksi vastaväittäjää. Taidehistorian yliopistonlehtori, dosentti Riikka Stewen ja Donner-instituutin johtaja, uskontotieteen dosentti Ruth Illman ovat omien alojensa huippututkijoita ja kykenivät avaamaan tutkimusta hedelmällisesti eri tieteenalojen näkökulmista. Karonkassa heiteltiin jo ajatusta tämän mahtavan vastaväitöskombon tulevista työtehtävistä. Niin sujuvasti ja elegantisti sujui yhteisvastaväittäminen ja kolmen ihmisen saumaton ja innostunut keskustelu.

IMG_5993Vaikka vastaväittäjät olivat selvästi hyvin vaikuttuneita koko väitöskirjan asiantuntemuksesta ja paneutuneisuudesta, eivät he päästäneet väittelijää helpolla. Kokkinen sai selittää tarkasti, mitä tarkoittaa henkisyydellä, etsijyydellä ja okkultuurilla ja miten nämä käsitteet ovat käytettävissä jatkossa uskontotieteellisessä tutkimuksessa. Hän sai myös avata yksityiskohtaisesti metodista välineistöään, niin kuviin kuin teksteihin liittyvää lähilukuaan ja siihen liittyviä prosesseja. Saimme kuulla, miten Simbergin kukat ja Gallen-Kallelan ’aavistus’ johdattivat tutkijan aikalaiskirjallisuuden ja taiteen kautta yhä syvemmälle esoteerisuuden tulkintoihin. Ruth Illman painottikin, miten Kokkisen tutkimus on kaukana kaikesta spekulatiivisuudesta: kaikki tulkinnat on huolellisesti perusteltu laajaan aikalaismateriaaliin pohjautuen. Kokkinen on perehtynyt niin taiteilijoiden kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin, luonnosvihkoihin, heidän lukemiinsa kirjoihin ja niiden marginaaleihin tehtyihin merkintöihin kuin aikakauden keskusteluihin lehdistössä sekä niihin erilaisiin kansainvälisiin esoteerisiin virtauksiin, joiden keskellä taiteilijat elivät. Aikalaiskonteksti elää tutkimuksessa runsaana ja monivivahteisena.

Väitöstilaisuus avasi harvinaisella tavalla myös tutkijan tutkimusprosessia, josta Kokkinen kirjoittaa laajasti tutkimuksensa johdannossa. Tutkimuksen alkulaukauksena on ollut hämmennys 1900-luvun taitteen taideteosten ja niistä aistittavissa olevan uskonnollisuuden äärellä. Kokkinen halusi lähteä tutkimaan, mistä tässä uskonnollisuudessa oli kyse ja mitä kaikkea se tarkoitti. Tutkimukselliseksi käsitteeksi nousi sitä myöten henkisyys, ja vähitellen tutkimus fokusoitui totuudenetsijän hahmoon, joka sai alkunsa huomion kiinnittämisestä kaapuhahmoihin, kulkijoihin, joita ajan taiteessa esiintyy usein. Näin totuudenetsijästä tuli työhön samaan aikaan teoreettinen käsite ja historiallisesta aineistosta esiin nouseva hahmo, johon myös aikalaisteksteissä, kuten Eino Leinon runoissa, viitataan.

Stewen haastoi Kokkista muun muassa Magnus Enckellin puuttumisesta tutkittavien joukosta sekä ajan taiteessa olennaisesta pakanallisuuden tematiikasta, joka jää sivuun kristilliseen kehykseen tuotetuissa taideteoksissa. Stewen toi myös rikkaasti esiin sen, miten Kokkisen vahvasti esoteerisiksi tulkitsema traditio ja tietyt käsitteet ja ilmiöt ovat rinnasteisia pitkälle filosofiselle ja taideteoreettiselle traditiolle. Kokkisen tulkintoja purkava keskustelu oli harvinaisen antoisaa, kun yleensä väitöstilaisuuksissa pureudutaan enimmäkseen johdannon luomaan työn perustukseen. Nyt saimme kuulla – eriäviäkin – tulkintoja Simbergin Johanneksenkirkon maalauksista, joita Stewen sanoi tulkinneensa aiemmin enemmän fenomonologisen kehyksen kautta kuin suhteessa henkistymiseen.

Väitöskeskustelu olisi varmasti voinut kestää vielä paljon kauemminkin, niin herkeämättä ja eläytyen yleisö kuunteli eikä väittelijässäkään tai vastaväittäjissä ollut havaittavissa väsymystä. Tilaisuus houkutteli varmasti jokaisen yleisössä lukemaan itse väitöskirjaa tai vähintäänkin siitä tehtyä upeaa Vastapainon kustantamaa tietokirjaa, joka meni tilaisuudessa kuin kuumille kiville.

Loppulausunnot palkitsivat niin väittelijän kuin yleisönkin: Ruth Illman kiitteli Kokkista taitavasta monitieteisyydestä, onnistuneista käsite- ja aineistovalinnoista sekä tarkoista aineistoon pohjautuvista tulkinnoista ja Riikka Stewen vakuutti tutkimuksen olevan ”häikäisevän vakuuttava”, tarkka, hienostunut, näkemyksellinen ja huomattava. Stewenin rinnastus itse tutkimuksen tekijään totuudenetsijänä tuntui oivalliselta päätökseltä pitkälle tutkimustyölle.

Iltajuhlassa vieraat saivat nauttia aurinkoisesta Hus Lindmanin salista, jota ympäröi turkulainen esoteerinen historia Donnerska Instituutista, Ett Hem -museon teosofiseen historiaan ja Sibelius-museon esoteeriseen musiikkihistoriaan – olihan Sibelius Gallen-Kallellalle tietynlainen näkijähahmo ja hän sävelsi musiikkia muun muassa vapaamuurarien tilaisuuksiin. Iltajuhlaa siivitti myös ritualistinen taideteos, joka syntyi musiikin ja hiilipiirroksen muodossa yleisön silmien edessä.

Koko Uuden etsijät -projekti onnittelee tuoretta tohtoria tutkimuksesta, joka luo merkittävän pohjan koko tutkimushankkeellemme!

IMG_6037