Uuden ja salaperäisen edessä

Uuden etsijät -hankkeen tuoreen näyttelyn avajaistapahtuma on torstaina 14.1.2021 Helsingissä Päivälehden museossa. Itse näyttely avautuu yleisölle rajoitusten vuoksi 1.2.2021. Näyttelyä on valmisteltu pitkään ja kiihkein suunnittelutyö ajoittui syksyyn 2020. ”Uuden ja salaperäisen edessä – kirjailijat ja esoteria modernisoituvassa Suomessa” avaa hankkeemme yhtä keskeistä juonnetta, eli kirjailijoiden ja kirjallisuuden merkitystä suomalaisen esoterian kulttuurihistoriassa. Näyttelyn keskeisen lähtökohdan on muodostanut hankkeen lahjoituksena saama kirjailija Aarni Koudan laaja kirjallinen ja visuaalinen arkistoaineisto. Osia siitä on nyt ensimmäistä kertaa esillä julkisesti.

Monialaiset kirjailija-taiteilijat Onerva Lehtinen ja Sigurd Wettenhovi-Aspa kiinnostuivat
eri tavoin esoteerisista virtauksista,
kuva: Päivälehden museo

Uuden ja salaperäisen edessä tarkastelee suomalaisten kirjailijoiden ja esoteerisuuden välistä kulttuurihistoriaa ja avaa näkymän siihen, miten suomalaiset kirjailijat avautuivat esoteerisuudelle. Kirjoittaminen merkitsi heille ammattia, yhteiskunnallista toimintaa ja elettyä arkea. Näyttely kertoo, miten niin tunnetut kuin marginaaliin jääneet kirjailijat kohtasivat esoteerisia virtauksia ja aatteita ja miten ne vaikuttivat heidän kirjoittamiseensa ja toimintaansa. Näyttely avaa näin unohdettua Suomen kulttuurihistoriaa. Näyttelyn lähtökohdat nousevat yksilöiden kokemuksista, ja esillä on niin tuttuja kirjailijoita kuten J.H. Erkko, Eino Leino, L. Onerva ja Edith Södergran, joita tarkastellaan uudesta näkökulmasta kuin monia enemmän unohduksiin jääneitä kuten Kouta, Helmi Krohn, Kersti Bergroth tai Olly Donner. Näyttely paljastaa rikkaan vaikutusten verkoston, kirjailijoiden merkityksen sekä kansainvälisten esoteeristen virtausten merkittävän vaikutuksen suomalaisessa kulttuurihistoriassa

Kutsumme kaikki kiinnostuneet näyttelyn avajaisiin, jotka näissä poikkeusoloissa tapahtuvat virtuaalisesti, osana Tieteiden yön tapahtumaa torstai-iltana klo 17 alkaen. ”Esoteerisissa iltamissa” näyttelyn teemoja valottavat Maarit Leskelä-Kärki, Antti Harmainen ja Tiina Mahlamäki sekä kirjoittamisen tutkija, FT Emilia Karjula.

Valitettavasti pandemiarajoitusten vuoksi yleisö pääsee näyttelyyn vasta helmikuun alussa. Mutta näyttely on koko kevään ajan esillä, joten se on varmasti aikaa nähdä! Mahdollisuuksien mukaan järjestämme kevään mittaan myös erilaista ohjeisohjelmaa näyttelyn rinnalla. Tietoa näistä löytyy jatkossa sekä museon sivuilta että Uuden etsijöiden kotisivuilta ja somekanavista.

Aarni Koudan käsikirjoituskokoelmasta. HKT-arkisto, Turun yliopisto.

Tutkimuksen harhapoluilla: Kuka oli salaperäisen ”Maailman äidin” maalari?

Eräänä harmaana joulukuun iltapäivänä istuin työpöytäni ääressä selaillen Kansallisgallerian kokoelmatietokantaa. Olin aloittelemassa uutta projektia, enkä oikein tiennyt, mitä edes etsin. Vieritin teoskuvia hajamielisesti ylös ja alas, kun yhtäkkiä jotain osui silmääni. Yhdestä maalauksesta minua kohti katsoi merkillinen androogyynihahmo. Kullanvaaleat hiukset reunustivat kalpeita, ovaalin muotoisia kasvoja. Sinisissä silmissä oli lempeä katse ja vienosti hymyilevä suu oli kuin roosansävyisellä helmiäispunalla maalattu. Voimakasta leukaa lukuunottamatta piirteet oli kuvattu naisellisen pehmeinä. Sommittelu muistutti läheisesti Kristusta maailman pelastajana esittävää Salvator mundi -aihetta. Näiden Kristus-hahmojen vakavissa kasvoissa on usein vähintään aavistus androgyniaa, mutta tietokoneeni näytölle ilmaantuneen miesnaisen olemuksessa oli jotain häiritsevämpää kuin renessanssiajan Kristuksissa. Minulle oli välittömästi ilmiselvää, että olin löytänyt esoteerisen taideteoksen.

Maalauksen vasemmassa alanurkassa erottui signeerauksen lisäksi muutakin kirjoitusta. Suurentamalla kuvaa sai näkyviin tekstin: ”My conception of the World Mother / John Forsell / Ojai 1937.” Kyseessä oli siis jonkun John Forsell -nimisen henkilön näkemys ”maailman äidistä”. Teostiedoissa tekijäksi oli mainittu Juho Forsell, syntynyt Ilmajoella 27.2.1853 ja kuollut 30.9.1939. Kuka oli tämä Juho tai John Forsell, ja miksi en ollut kuullut hänestä aikaisemmin? Uteliaisuuteni oli herännyt.

Suorittamalla muutamia hakuja sain helposti selville joitakin perustietoja. Teoksen tekijä oli syntymänimeltään Juho Mäkynen, tai tuttavallisemmin Jussi. Mäkysen Jussi oli lähtöisin vaatimattomista oloista Ilmajoelta, mutta sattuma oli heittänyt piirustuksesta kiinnostuneen pojan Helsinkiin senaattori O. R. af Schultenin juoksupojaksi. Itsekin taiteisiin harrastunut työnantaja huomasi pojan lahjakkuuden ja passitti tämän käsityökouluun, jossa saattoi opiskella myös piirustusta. Koulun johtajana toiminut arkkitehti Granholm ohjasi Mäkysen opinnoissaan eteenpäin maan korkeimpaan opinahjoon taiteen saralla, Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Suoritettuaan koulun hyvin arvosanoin, Mäkynen jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston piirustsussalissa Adolf von Beckerin johdolla. Siellä hän tutustui Albert Edelfeltiin, joka neuvoi tien Antwerpenin taideakatemiaan.

Professori C. G. Estlanderin järjestämän apurahan turvin Mäkynen opiskeli Antwerpenissa kolme vuotta ja valmistui vuonna 1879. Opinnot jatkuivat Pariisissa Carolus-Duran’n ateljeessa. Opettajansa ansiosta Mäkynen kiinnostui espanjalaisesta taiteesta ja muotokuvamaalauksesta. Taidemaailman pääkaupungissa torpparin pojasta kehkeytyi sujuvasti seurapiireissä liikkuva kielitaitoinen maailmanmies. Samalla vaihtui nimikin uuteen olemuksen paremmin sopivaksi John Forselliksi. Pariisin vuosina syntyivät alttaritaulut Kristuksen kirkastuminen Akaan kirkkoon ja Jeesus Getsemanessa Hauhon kirkkoon. Pariisissa oleskeli tuolloin myös Edelfelt, joka vuonna 1882 maalasi Forsellin muotokuvan. Äidille pari vuotta myöhemmin kirjoitetussa kirjeessä Edelfelt ei kuitenkaan puhunut kovin mairittelevasti taiteilijatoveristaan: ”Ack de uslingarne Wallenius och Forssell – hvilka horrörer de målat – de bli nog refuserade och begripa ej ens huru förfärligt det är som de målat.” Kirjeessä mainittu toinen henkilö oli Edelfeltin avustuksella taiteilijan uran alkuun päässyt kemiläissyntyinen Otto Wallenius (nimi esiintyy myös muodossa Vallenius, 1855–1925), joka myöhemmin luopui ammattitaiteilijuudesta, mutta saavutti sen sijaan menestystä oopperalaulajana.

Vuonna 1884 John Forsellin elämä sai seuraavan jännittävän käänteen, kun hän toistaiseksi tuntemattomasta syystä päätti matkustaa Amerikkaan. Uudella mantereella Forsell avioitui ruotsalaissyntyisen Emmy Helena Sjelvin kanssa. Pariskunta kierteli eri puolilla Yhdysvaltoja, mahdollisesti Johnin tekemien tilaustöiden perässä. Yhdessä vaiheessa he asuivat pitemmän aikaa Chicagossa ja myöhemmin Kaliforniassa. Vaimon kautta teosofia ja okkultismi astuivat vahvasti Forsellin elämään. Amerikan vuosista tiedetään vain vähän, mutta sitäkin kiehtovampia ovat nuo muutamat tiedonjyväset. Taiteilijan saama henkinen herätys muutti pikkuhiljaa myös taiteellisen suunnan, mistä Maailman äiti -teoskin kertoo. Kansallisgallerian kokoelmissa on sen lisäksi muutama hieman varhaisempi teos Forsellillta. Ne ovat kaikki melko taidokkaita mutta konventionaalisia muotokuvia ja henkilökuvia. Kiinnostavin on taiteilijan vaimostaan maalaama muotokuva (1891), jossa naisen vaaleat kasvot kohoavat esiin taustan mustuudesta. Valon ja pimeyden vahva kontrasti henkii esoteerista symboliikkaa.

Forsellin Amerikassa maalaamien muotokuvien malleina istuivat monet merkkihenkilöt, esimerkiksi Henry Steel Olcott ja Jiddu Krishnamurti. Olcott oli buddhalaisuuteen kääntynyt tunnettu teosofi, joka oli vuonna 1875 perustanut Teosofisen seuran yhdessä Helena Petrovna Blavatskyn kanssa. Sen jälkeen Olcott vietti suurimman osan elämästään Intiassa, mutta palasi ajoittain myös Yhdysvaltoihin. Krishnamurti puolestaan oli intialainen opettaja ja kirjoittaja, jonka teosofit Charles Leadbeater ja Annie Besant olivat löytäneet lapsena, ja jota he pitivät maailmanopettajan (Maitreya) välikappaleena, eräänlaisena uutena messiaana. Aikuistuttuaan Krishnamurti erosi Teosofisesta seurasta ja sanoutui irti messias-roolista, mutta jatkoi työtään itsenäisenä opettajana. Hän asettui asumaan Ojain laaksoon Kaliforniaan. Sinne päätyivät lopulta myös John ja Emmy Forsell. Eräiden lähteiden mukaan Forsell ei pelkästään ikuistanut Krishnamurtia kankaalle, vaan myös ystävystyi läheisesti intialaisen opettajan kansa. Kalifornialaisella hedelmätarhallaan Forsellit elivät luonnonläheistä elämää harjoittaen sekä maan- että hengenviljelyä.

Suurin piirtein tähän katkesivat selkeät johtolangat John Forsellin suhteen. Eteenpäin päästäkseen olisi pitänyt kaivautua paljon syvemmälle arkistojen uumeniin. Emmy Forsellista sen sijaan ilmaantui vielä yksi kiinnostava langanpää, jota päätin seurata. ”Mrs John Forsell” esiintyy The Divine Life -aikakauslehden maaliskuun 1915 numerossa ilmestyneessä artikkelissa ”All That Glisters is not Gold; or, Neo-Theosophy in America”. Julkaisun toimittaja oli Celestia Root Lang, The Independent Theosophical Society of America – yhdistyksen perustaja. Langin kirjoittamaa esoteerista kirjallisuutta on edelleen laajasti saatavilla, mikä kertoo hänen säilyttäneen suosionsa ainakin tietyn lukijakunnan keskuudessa. Amazonista olisi tilattavissa esimerkiksi henkistä evoluutiota käsittelevä teos Son of Man (1892).

The Divine Life -julkaisun kirjoitus oli jatkoa edellisestä numerosta ja käsitteli kysymystä Krishnamurtin asemasta mahdollisena uutena messiaana. Kirjoituksen yhteydessä oli julkaistu Langille osoitettu kirje, jonka allekirjoittaja oli suomalaiselta kuulostava Asser Kantanen. Kirjeessä mainitiin rouva Forsell, ”a prominent member of the Finnish Lodge in the Chicago Theosophical Association and a former leader of The Order of the Star in the East.” The Order of the Star in the East, eli Idän Tähden Järjestö oli Annie Besantin vuonna 1911 perustama kansaivälisesti toiminut järjestö, jonka tehtävänä oli valmistaa ihmiskuntaa maailmanopettajan saapumiseen. Kirjeen kirjoittaja oli kuitenkin sitä mieltä, että rouva Forsell oli mennyt liiallisuuksiin Maitreyan palvonnassaan: ”Mrs. Forsell in her devotion to the Lord Maitreya is an extremely busy woman preparing the way for his appearance, and it is my candid opinion that in her endeavour and ardent zeal to serve the great Lord Maitreya she is guided more by a fanatic frenzy than by good common sense.”

Kantanen kertoi kirjeessään myös pari viikkoa aiemmin Suomalaisen loosin kokouksessa sattuneesta tapauksesta, jossa rouva Forsellia hiilen ja suitsukkeen valmistuksessa avustanut suomalainen tyttö Selma Mannen oli tarjonnut Kantaselle hiiltä uhrattavaksi Maitreyalle. Kantasen mukaan tällainen toiminta oli häpeällistä noituutta, jonka harjoittaminen Teosofisen seuran loosissa oli täysin sopimatonta. Kantanen päätti kirjeensä seuraaviin sanoihin: ”Before I joined the Theosophical Society I never dreamed that slander, superstition, hypocrisy and cant were so prevalent in the Society as they really are at the present time – they seem to be one part of the program.”

Tutkimuksellinen harhapolkuni oli useiden mutkien kautta heittänyt minut keskelle amerikansuomalaisten teosofien keskinäisiä kiistoja 1910-luvun Chicagossa! Edessä avautui kiehtova uusi maailma, josta tätä ennen en ollut tiennyt juuri mitään.

***

Kuva: Juho Forsell, World mother (Madonna), 1937, Kansallisgalleria

Lähteet:

http://web.archive.org/web/20130615094405/http://www.nic.fi/~raimom/ep/historia/henkilot/f_henk.htm#FORSSELL,%20John

http://edelfelt.sls.fi/fi/brev/35335/paris-d-9-mars-1884/

https://www.keminmaa.fi/index.php?p=historia_2

https://archive.org/details/divinelifedevote00chic

http://216.92.243.84/womenints.html

Spiritistinen istunto vie 1890-luvun Helsinkiin ja Eurooppaan

2620152Uuden etsijöiden tutkija, kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen julkaisi elokuussa laajaan arkistotyöskentelyyn pohjaavan kirjan 1800-luvun lopulla Suomenkin tavoittaneesta spiritismi-innostuksesta. 1890-luvun Helsinkiin saapui maailmankuulu meedio Madame d’Esperance ja erilaisia näytöksiä ja istuntoja järjestettiin niin pääkaupungissa kuin muualla. Kaartinen kytkee spiritismi-innostuksen laajan kulttuurihistorialliseen kontekstiin fin de sièclen modernisoituvassa Euroopassa, jossa erilaiset esoteeriset ja okkultiset liikkeet ja liikehdinnät saavuttivat paljon myös mediahuomiota ja koskettivat näin ihmisten arkielämää. Hän tarkastelee teoksessaan erityisesti Madamen sekä toisen kuuluisan mediahahmon, antispiritisti Faustinuksen elämää ja taustoja.  Keitä nämä salaperäiset meediot olivat ja mistä he tulivat? Mitä spiritistisissä istunnoissa tapahtui ja miksi ne olivat niin suosittuja? Miten spiritismistä tuli valtavirtaa? Näihin kysymyksiin Kaartinen etsii vastauksia. Teokseen liittyy myös kotisivu, jonka teksteissä luodataan ilmiötä lisää ja kerrotaan muun muassa Elizabeth d’Espérancen henkimatkasta Pietarista Helsinkiin. Kirja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama.

Marjo_TS
Ote Marjo Kaartisen haastattelusta Turun Sanomissa 31.8.2020.

Approaching Esotericism and Mysticism -konferenssin pohjalta julkaisu

cover_issue_5772_en_US
Julkaisun kannen kuva on taiteilija Terttu Schroderus-Gustafssonin maalauksesta ”Voimapiiri”

Kesäkuussa julkaistiin vuoden 2019 kesäkuussa Donner-instituutissa pidetyn konferenssin pohjalta julkaisu sarjassa Scripta Instituti Donneriani Aboensis. Julkaisun toimittivat Donner-instituutin Ruth Illman ja Björn Dahla sekä Uuden etsijät -hankkeen Tiina Mahlamäki ja Maarit Leskelä-Kärki. Julkaisun artikkeleissa korostuvat konferenssin teemat eli esoteerisuus ja mystiikka, mutta myös erityisesti henkilöhistoriallisuus. Monitieteinen kirjoittajajoukko analysoi teksteissään erilaisten esoteeristen näkemysten ja käytäntöjen sekä eri mystiikan muotoja niiden kulttuurihistoriallisessa ympäristössään. Artikkeleissa keskitytään niin yksilöihin, ryhmiin kuin verkostoihinkin ja aineistoina on erilaisia tekstejä henkilöhistoriallisista aineistoista romaaneihin ja erilaisiin populaarikulttuurin ja taiteen muotoihin. Keskeisten esoteeristen ja mystisten ajattelijoiden vaikutushistoria näkyy teksteissä moninaisesti. Kirjoittajina on tutkijoita niin Suomesta kuin eri puolilta Eurooppaa. Voit perehtyä julkaisun artikkeleihin tarkemmin täällä.

Kadonneen enkelitriptyykin tarina – Torsten Wasastjernan ”Kun luonto nukkuu, henki valvoo”

Kesäisen auringon säteet lämmittävät kasvojani astellessani Merimiehenkatua eteenpäin. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Ruusu-Ristin temppeliin ja odotan tätä mahdollisuutta innostuneena. Pekka Ervast (1875–1934) lähipiireineen perusti tämän kotimaista teosofiaa edustavan yhdistyksen sata vuotta sitten, vuonna 1920.

Yhdistyksen aktiivijäseniin kuuluva Aija Tuukkala on luvannut ystävällisesti esitellä minulle Ruusu-Ristin taidekokoelmia, joista olen erityisen kiinnostunut, sillä suunnittelen parhaillaan Salatun tiedon tie -näyttelyä. Haluan löytää Villa Gyllenbergissä kesäkuun alussa avautuvaan näyttelyyn teoksia myös sellaisilta suomalaisilta taiteilijoilta, jotka sitoutuivat Ruusu-Ristin kaltaisiin esoteerisiin yhteisöihin.

Kohtaan Tuukkalan lempeän hymyn temppelin pääovella. Ihmettelemme hetken yhdessä pääsisäänkäynnin koristuksia, mutta menemme kuitenkin sisään sivuoven kautta. Se osoittautuu onnekkaaksi sattumaksi.

Laskeudumme alas portaikkoon, jonka seinillä näen ensimmäiset teokset. Kuunnellessani Tuukkalan kertomusta tilan ja temppelin historiasta, silmäni naulautuvat kahteen suurikokoiseen maalaukseen. Ne esittävät enkeleitä.

Torsten Wasastjernan enkelit Ruusu-Ristin temppelissä. Kuva: Nina Kokkinen

Enkelien siivet ovat värjääntyneet punertaviksi ja ne pitelevät käsissään sulkia kuin miekkoja. Ne voisivat olla myös jonkin saniaisensukuisen kasvin lehtiä. Molempien maalausten alalaitaan on maalattu musta, siipensä avannut lepakko.

Teosten tunnelma on salaperäinen. Toinen enkeleistä katsoo erikoisessa, magneettista unta muistuttavassa mielentilassa ylöspäin. Samaan suuntaan osoittaa myös hänen ”miekkansa”. Toinen enkeleistä on kääntänyt katseensa sivuun ja riiputtaa pitelemäänsä lehteä alaviistossa. Maalaukset tuovat väistämättä mieleeni esoteerisuudessa usein toistetun ajatuksen ”niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla”.

Kumarrun lähemmäs maalauksia ja löydän niistä signeerauksen, joka paljastaa ne Torsten Wasastjernan (1863–1924) tekemiksi. Vuosisadanvaihteessa aktiivisesti työskennelleen taiteilijan tuotanto on monipuolinen ja hätkähdyttäväkin. Kuvataiteen ohella hän muun muassa kirjoitti runoja ja näytelmiä. Osa hänen fantasiaa henkivistä teoksistaan on uskomattoman suurikokoisia – kuten Varisevat lehdet (1897, Ateneum), joka on noin viisi ja puoli metriä korkea.

Itse törmäsin Wasastjernan nimeen aikoinaan keskustellessani Uuden etsijät -hankkeen tutkija Pekka Pitkälän kanssa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspasta (1870–1946), joka tunnetaan parhaiten esoteerisuutta henkivistä kieliteorioistaan. Wettenhovi-Aspa ja Wasastjerna puuhasivat yhdessä vuosisadanvaihteessa järjestettyjä Vapaita taidenäyttelyitä, joita oli yhteensä neljä (1896, 1898, 1900, 1903). Wasastjerna ei tosin osallistunut näistä kuin kahteen ensimmäiseen.

Näihin aikoihin miesten elämät kietoutuvat toisiinsa muutoinkin. Heidän tiensä näyttävät kuitenkin erkaantuneen toisen näyttelyn jälkeen. Myöhemmin 1930- ja 1940-luvuilla, Wasastjernan jo kuoltua, hänen perheensä ja Wettenhovi-Aspa olivat jälleen tekemisissä toistensa kanssa.

Wasastjernan enkelit kohdattuani saan tutustua temppeliin ja sen moniin muihinkin teoksiin. Keskustelemme Tuukkalan kanssa intensiivisesti Pekka Ervastin teosofisesta perinnöstä ja niistä monista taiteilijoista, jotka aikoinaan sitoutuivat Ruusu-Ristiin. Vaikka en vielä tuolloin osannut sitä aavistaa, vierailuni on myös alku jännittävälle tapahtumaketjulle.

Torsten Wasastjerna: Varisevia lehtiä (Varisevien lehtien tanssi), 1897. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Kesän kuluessa jatkan taideteosten metsästämistä Salatun tiedon tie -näyttelyyn. Viestittelen aiheesta 1930-luvun taidegrafiikasta väitelleen ja esoteerisuuttakin hyvin tuntevan taidehistorioitsija Erkki Anttosen kanssa. Viimeksi hänen kanssaan keskustellessani on myös Wasastjernan nimi noussut esiin, ja siksi kirjoitan hänelle kiehtovista enkeleistä ohimennen: ”Kävin viime perjantaina Ruusu-Ristin temppelillä ja törmäsin siellä miltei sattumalta kahteen Wasastjernan teokseen! Siellä eteisessä oli esillä kaksi enkeliaiheista synkkää maalausta, jotka mitä ilmeisimmin muodostivat kokonaisuuden”. Kerron Anttoselle myös, ettei Ruusu-Risti temppelillä tunnettu teosten historiaa.

Wasastjernan tuotantoa jo pitkään tutkinut Anttonen kiinnostuu teoksista ja alkaa selvittää niiden tapausta tahollaan. Hän on samaan aikaan myös kirjoittamassa artikkelia suomalaisten taiteilijoiden yhteyksistä teosofiaan toimittamaani Hengen aarteet -julkaisuun.

Enkeliteokset päätyvät osaksi hänen kirjoitustaan: ”Teoksista ei tiedetä paljoakaan, mutta vuonna 1899 Wasastjerna esitteli Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä maalauksen Då naturen sofver, vakar anden. Kyseessä oli eräänlainen triptyykki, jonka keskellä on autio suomaisema ja sivuilla enkelihahmot, jotka muistuttavat suuresti Ruusu-Risti -temppelin figuureja. On mahdollista, että kyseessä ovat juuri 1899 maalauksen sivuaiheet.”

Anttonen pyytää minulta lupaa lähettää teoksista ottamani kuvat eteenpäin Wasastjernan lapsenlapselle. Historiaan hämärään kadonneet tiedon muruset alkavat kasaantua hiljalleen yhteen, kun Wasastjernan tuotantoon ja aineistoihin syvällisesti perehtynyt Frida Packalén saa teoskuvat Anttoselta: ”Hän […] ilahtui kovasti, kun lähetin kuvan niistä enkelimaalauksista. Hän ei tiennyt niiden olevan ruusuristiläisten temppelissä. Hän myös vahvisti, että ne ovat olleet osa mainitsemaani maalausta.”

Samalla selviää, että triptyykin keskiosa – Anttosen mainitsema suomaisema – on yhä olemassa! Näyttelyn työryhmä päättää lähteä tutustumaan siihen ja samalla arvioimaan, josko triptyykki olisi mahdollista rekonstruoida osaksi näyttelyä.

Vietämme pitkän, lämminhenkisen päivän Frida Packalénin, hänen puolisonsa ja tyttärensä seurassa. Näemme koko joukon kiinnostavia teoksia ja kuulemme kiehtovia tarinoita sekä Wasastjernasta että Wettenhovi-Aspasta.

Omissa korvissani Wasastjernan suhde luontoon kuulostaa paljolti samanlaiselta kuin esimerkiksi luonnonmystikoksikin tituleeratun Akseli Gallen-Kallelan: luonto on täynnä syviä salaisuuksia ja henkistä tietoa, joita on syytä tutkia tarkasti. Päiväkirjaansa Wasastjerna kirjoitti kerran runollisesti erämaasta, ”jossa karhuilla on elintilaa ja missä voi kuvitella, että ’keijukaiset’ ja metsän nymfit tanssivat kuutamolla”.

Salaperäinen, sadunomainen tunnelma on aistittavissa myös monissa Wasastjernan teoksissa – niin myös triptyykin keskellä aikoinaan olleessa suomaisemassa. Siinä mailleen painuva aurinko sävyttää maiseman salaperäisen punertavaksi, kuten niin monissa muissakin Wasastjernan teoksissa.

Triptyykin historia alkaa hiljalleen kutoutua selväpiirteisemmäksi. Packalén käy läpi keskiosaan liittyviä tietojaan ja aineistojaan. Inspiraation lähteenä toimi todennäköisesti Wasastjernan Lappiin kesällä 1892 tekemä matka. Packalén arvelee, että triptyykin suomaisemaa esittävä öljymaalaus syntyi joko matkan aikana tai sen jälkeen taiteilijan Helsingin ateljeessa ennen kuin tämä myöhemmin syksyllä lähti Pariisiin. Hän epäilee myös, että suurikokoiset enkelit päätyivät kehystämään maisemaa vasta vuosia myöhemmin, sillä Wasastjerna ei tuntenut enkeleiden malleina olleita henkilöitä ennen vuotta 1897.

Triptyykin kokonaisuudesta löytyy hahmotelma Wasastjernan luonnoslehtiöstä. Tämän tiedon Packalén löytää Päivi Hovi-Wasastjernan kirjoittamasta Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi -teoksesta. Siinä tiedetään myös triptyykin olleen esillä kahdesti: ensin Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1899 ja sitten Turun Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1900.

Packalén kertoo, että näyttelyiden jälkeen triptyykki päätyi Wasastjernan ateljeehen, joka sijaitsi tuolloin Unioninkadulla. Taiteilijan kuoleman jälkeen vuonna 1924 erityisesti hänen suurikokoisten teostensa säilyttämisestä tuli haasteellista. Lähes kolmemetrinen triptyykki päädyttiin halkaisemaan osiin. Suomaisemaa esittävä öljymaalaus jäi tuolloin Wasastjernan sukulaisten haltuun. Enkeleitä sen sijaan päädyttiin tarjoamaan Kruunuhaassa vuosina 1928–1981 toimineeseen Kulmakouluun. Niiden myöhemmistä vaiheista Packalénillakaan ei ollut tietoa.

Kulmakoulun juhlasali 1920-luvulla. Kuvan on ottanut J. Kuusisto. Kuvalähde: Helsingin kaupunginmuseo / Finna.

Selvittelen Kulmakoulun historiaa lyhyesti, kun myöhemmin syksyllä kirjoitan artikkelia Ruusu-Rististä Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -tietokirjaan. Kyseessä oli yksityinen oppikoulu, jonka perustat valettiin teosofisen maailmankatsomuksen varaan. Pekka Ervastilla ja Ruusu-Ristillä oli keskeinen rooli koulun perustamisessa. Myös sen opettajiksi valittiin Ruusu-Ristin jäseniä.

Wasastjernan enkelit päätyivät koristamaan Kulmakoulun seiniä. Eräs koulun vanha oppilas muistelee nähneensä ne siellä. Ruusu-Ristin temppeliin ne sen sijaan päätyivät todennäköisesti siinä vaiheessa, kun Kulmakoulun toiminta vuonna 1981 päättyi. Samaan aikaan myös koulun yhteydessä toiminut Ruusu-Ristin temppeli siirtyi uusiin tiloihin Merimiehenkadulle, jossa se yhä sijaitsee. Ja sen saman temppelin sivuportaikoissa sitten vuosia myöhemmin isken silmäni näihin lumoaviin enkeleihin!

Kun triptyykki vuonna 1899 oli esillä Suomen taideyhdistyksen näyttelyssä, kriitikko Jac. Ahrenberg kirjoitti ihailevasti Wasastjernan kyvystä tuoda teoksessaan esiin luonnonmystistä tunnelmaa: ”Taulu on näkemisenarvoinen ja kuuluu niihin maisemiin, joita vuosittain nähtyjen satojen joukosta muistaa ja muistaa mielellään.”

Kun Salatun tiedon tie -näyttely Villa Gyllenbergissä avautuu, kerran kadonneen triptyykin äärelle on jälleen mahdollista hiljentyä ihmettelemään siinä kuvatun kesäyön mysteeriä. Niin aion itsekin tehdä.

Haluan kiittää lämpimästi Frida Packalénia hänen asiantuntevista kommenteistaan ja auliisti tarjoamista tiedoistaan Wasastjernaa ja triptyykkiä koskien. Ilman niitä tämä blogikirjoitus ei koskaan olisi syntynyt.

– Nina Kokkinen –


Lähteet:

Frida Packalénin kirjoitukset Torsten Wasastjernan triptyykistä ja sen vaiheista. Lähetetty sähköpostitse Villa Gyllenbergin intendentille Lotta Nylundille tammi-helmikuussa 2020.

Frida Packalénin ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit maaliskuussa 2020.

Erkki Anttosen ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit kesä-heinäkuussa ja loka-marraskuussa 2019.

Päivi Hovi-Wasastjerna: Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi. Vammala: tekijä, 2004.

Erkki Anttonen: Suomalaisten taiteilijoiden yhteyksiä teosofiaan ennen toista maailmansotaa. Teoksessa Nina Kokkinen & Lotta Nylund (toim.): Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Helsinki: Parvs, 2020.

Johannes Laine & Nina Kokkinen: Ruusuristiläisyys ja Pekka Ervastin perintö. Teoksessa Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2020.

Harry Halén & Tauno Tukiainen: Elämän ja kuoleman kello. Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot. Helsinki: Otava, 1984.

Kirjoitus on julkaistu samansisältöisenä myös osoitteessa www.ninakokkinen.com.